”Eräs lu­te­ri­lais­ta kirk­koa jat­ku­vas­ti uh­kaa­va vaa­ra on re­for­moi­dul­le kris­til­li­syy­del­le luon­tee­no­mai­nen kirk­ko­vuo­den ro­mut­ta­mi­nen ja sitä seu­raa­va sa­no­man yk­si­puo­lis­tu­mi­nen. Tämä vaa­ra on sitä suu­rem­pi, mitä hei­kom­min kir­kon työn­te­ki­jä­kun­ta on si­säis­tä­nyt kirk­ko­vuo­den ide­an ja ra­ken­teen sekä eri juh­lien yh­tey­den toi­siin­sa.”

Näin pro­fee­tal­li­ses­ti kir­joit­ti vuo­si­kym­me­niä sit­ten pro­fes­so­ri Pent­ti Lem­pi­äi­nen klas­sik­ko­te­ok­ses­saan Py­hät ajat. Lem­pi­äi­sen en­nus­tus on va­li­tet­ta­vas­ti to­teu­tu­nut. Suo­ma­lai­ses­sa kris­til­li­syy­des­sä hel­lun­tai on jää­nyt toi­sar­voi­sek­si kirk­ko­vuo­den mui­hin pää­juh­liin ver­rat­tu­na. Hel­lun­tain muut­ta­mi­nen yk­si­päi­väi­sek­si on mer­kin­nyt ylei­sen maal­lis­tu­mis­ke­hi­tyk­sen ohes­sa lo­pul­lis­ta hel­lun­tain ase­man ja mer­ki­tyk­sen hei­ken­ty­mis­tä. Evan­ke­liu­mi­kir­jan tun­te­maa hel­lun­tai­aat­toa ei seu­ra­kun­nis­sa juu­ri vie­te­tä.

Mik­si hel­lun­tai on tär­keä? Mik­si sen viet­tä­mi­ses­tä kan­nat­taa pi­tää huol­ta?

Hel­lun­tai on Py­hän Hen­gen vuo­dat­ta­mi­sen päi­vä. Sitä vie­te­tään 50 päi­vää pää­si­äi­sen jäl­keen. Se on kris­ti­kun­nan van­hin­ta juh­la-ai­nes­ta. It­se­näi­se­nä juh­la­na sitä on vie­tet­ty 200-lu­vul­ta al­ka­en. Il­man hel­lun­tai­ta ei oli­si kris­til­lis­tä kirk­koa. Sik­si se on kirk­ko­vuo­des­sa ol­lut jou­lun ja pää­si­äi­sen rin­nal­la kes­kei­nen juh­la­päi­vä.

Yli­pään­sä on hyvä huo­ma­ta, et­tei kirk­ko­vuo­si ole mikä ta­han­sa mie­li­val­tai­ses­ti ko­koon ky­hät­ty luo­mus. Sen juh­lis­sa on ky­sy­mys kris­til­li­sen us­kon kes­kei­sim­mis­tä asi­ois­ta. Kir­kon ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­mäs­sä on kak­si kirk­ko­vuo­teen kyt­key­ty­vää pe­rus­pe­ri­aa­tet­ta.

En­sim­mäi­nen pe­rus­pe­ri­aa­te on muis­ta­mi­nen (anam­nee­si). Se tar­koit­taa pe­las­tus­his­to­ri­an tu­le­van elä­väk­si ny­kyi­syy­dek­si. Kyse ei ole men­nei­syy­den muis­te­le­mi­ses­ta, vaan elä­vän Ju­ma­lan koh­taa­mi­ses­ta täs­sä ja nyt. Kirk­ko­vuo­den viet­tä­mi­nen vä­lit­tää sa­nas­sa ja sak­ra­men­teis­sa kir­kon Her­ran to­del­li­sen läs­nä­o­lon seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­le. Toi­nen pe­rus­pe­ri­aa­te on Py­hän Hen­gen avuk­si pyy­tä­mi­nen (epik­lee­si). Kirk­ko on kai­kes­sa riip­pu­vai­nen Py­häs­tä Hen­ges­tä. Hän kir­kas­taa meil­le Kris­tuk­sen ja hä­nen koko työn­sä. ”Pyhä Hen­ki tuo Ju­ma­lan hy­vyy­den ja Kris­tuk­sen rak­kau­den mei­dän kes­kel­lem­me”, Ka­te­kis­mus opet­taa. Pyhä Hen­ki vai­kut­taa kir­kon toi­min­nois­sa, ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa, sa­nas­sa ja sak­ra­men­teis­sa.

Kir­kon hen­gel­li­sen elä­män näi­vet­ty­mi­nen ei joh­du ide­oi­den, oh­jel­mien, suun­ni­tel­mien tai stra­te­gi­oi­den puut­tees­ta. Syy­tä on pi­kem­min­kin et­sit­tä­vä hen­gel­li­sen voi­man puut­tees­ta. Tar­vit­sem­me Py­hää Hen­keä. Oli­si­ko kir­kos­sam­me tar­kis­tet­ta­va tär­keys­jär­jes­tys­tä? Jee­sus ke­hot­taa: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin.” (Matt. 6:33)

Kir­kon elä­mä ja tu­le­vai­suus on kiin­ni sii­tä, et­tä Pyhä Hen­ki saa teh­dä työ­tään kir­kos­sam­me. Pyhä Hen­ki on ru­kouk­sen hen­ki, Ju­ma­lan voi­man ja ar­mon hen­ki. Pyhä Hen­ki on kai­ken uu­dek­si luo­va hen­ki. Sitä me en­nen kaik­kea kirk­ko­na tar­vit­sem­me.

Kir­joit­ta­ja on te­o­lo­gi­an toh­to­ri ja Mik­ke­lin hiip­pa­kun­nan eme­ri­tus­piis­pa