Maa­il­mas­ta ja sen ole­mas­sa­o­los­ta on mo­nen­lai­sia kä­si­tyk­siä. Nii­tä voi­daan pi­tää toi­sen­sa pois sul­ke­vi­na tai toi­si­aan täy­den­tä­vi­nä. Mo­nen on vai­ke­aa us­koa, et­tä Ju­ma­la voi­si ol­la kai­ken ta­ka­na. Pe­rus­te­luk­si sa­no­taan, et­tä ei mi­kään tai ku­kaan ole voi­nut ol­la ole­mas­sa ai­na ja ikui­ses­ti ja et­tä mi­tään ei voi­da luo­da tyh­jäs­tä. Mis­tä ai­ne sit­ten tuli tai sii­hen elä­mä? Vaa­tii pal­jon enem­män ai­vo­voi­mis­te­lua ja us­koa aja­tel­la, et­tä ai­ne oli­si ol­lut ikui­ses­ti ja elä­mä oli­si syn­ty­nyt it­ses­tään. Pu­hu­mat­ta­kaan, et­tä per­soo­na­ton pro­ses­si oli­si ky­en­nyt ”suun­nit­te­le­maan” näin mo­ni­mut­kai­sen maa­il­man­kaik­keu­den ja ih­mi­so­len­non. Ih­mi­sen tapa aja­tel­la ei ole joh­don­mu­kai­nen, ei­kä edes tie­de ole ereh­ty­mä­tön. Ju­ma­la ky­syi ai­ka­naan Jo­bil­ta: ”Mis­sä sinä olit sil­loin, kun minä las­kin maan pe­rus­tuk­set? Ker­ro, mi­ten se ta­pah­tui, jos osaat! Kuka mää­rä­si maan mi­tat? Tie­dät­kö sen? Kuka veti mit­ta­nuo­ran sen yli? Mi­hin las­ket­tiin sen pe­rus­pyl­väät?”

Tie­de pe­rus­tuu hy­po­tee­sei­hin tai las­kel­miin. Raa­ma­tus­sa meil­lä on sitä vas­toin nel­jän evan­ke­lis­tan ja mo­nen muun sil­min­nä­ki­jän to­dis­tus sii­tä, mitä ta­pah­tui Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­sel­le. Näi­den ta­pah­tu­mien jäl­keen mil­joo­nat ih­mi­set ovat ko­ke­neet Raa­ma­tun sa­no­mas­sa jo­tain elä­mää mul­lis­ta­vaa ja muut­ta­vaa. Roo­ma­lais­kir­jees­sä mei­dän ym­mär­rys­täm­me va­lais­taan: ”Sen, mitä Ju­ma­las­ta voi­daan tie­tää, he kyl­lä voi­vat näh­dä. On­han Ju­ma­la il­mais­sut sen heil­le. Hä­nen nä­ky­mät­tö­mät omi­nai­suu­ten­sa, hä­nen ikui­nen voi­man­sa ja ju­ma­luu­ten­sa, ovat maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti ol­leet näh­tä­vis­sä ja ha­vait­ta­vis­sa hä­nen te­ois­saan.” Nämä aja­tuk­set tu­li­vat mie­lee­ni kat­sel­les­sa­ni Ka­ta­ja­vuo­ren hui­pul­ta edes­sä avau­tu­vaa mai­se­maa: met­sää sil­min kan­ta­mat­to­miin, pei­li­tyyn­tä jär­ven­pin­taa ja au­rin­gon las­kun vär­jää­mää tai­vas­ta. Kuin­ka osu­via ovat­kaan sa­nat psal­mis­ta 8: ”Kun minä kat­se­len tai­vas­ta, si­nun kät­te­si työ­tä, kuu­ta ja täh­tiä, jot­ka olet aset­ta­nut pai­koil­leen – mikä on ih­mi­nen! Kui­ten­kin sinä hän­tä muis­tat. Mikä on ih­mis­lap­si! Kui­ten­kin pi­dät hä­nes­tä huo­len.” Mei­dän on hyvä pi­tää kat­seem­me Hä­nes­sä. Hän an­taa meil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von.

Kir­joit­ta­ja on Jout­jär­ven kap­pa­lai­nen.