JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

Minun kirkkoni: Armeijassa seura­kun­ta­yh­teys tuntuu äärimmäisen turval­li­selta

25.2.2021
Aino Lahti

Löy­sin jo­kin ai­ka sit­ten vaa­te­kaa­pis­ta van­han vaa­le­an­pu­nai­sen me­kon, jon­ka muis­tan ol­leen meil­lä ai­na. Äi­ti­ni ker­toi sen ol­leen mi­nun, kun olin pie­ni. Se kuu­lem­ma oli teh­ty mi­nua var­ten, kun Hei­no­lan seu­ra­kun­nan päi­vä­ker­hos­sa oli jär­jes­tet­ty Ku­nin­kaan Po­jan il­lal­li­nen. Muis­tin prin­ses­sa­päi­vät, mut­ten mek­koa.

Niis­tä päi­vä­ker­hois­ta al­koi oma mat­ka­ni seu­ra­kun­nas­sa. To­sin se ei ol­lut sa­mal­la ta­val­la ak­tii­vis­ta kuin rip­pi­kou­lun jäl­keen. Kin­ke­rit, jou­lu­kir­kot ja muut kou­lun tar­jo­a­mat pa­kol­li­set ti­lai­suu­det oli­vat pit­kään ai­noa kos­ke­tuk­se­ni seu­ra­kun­taan.

Ri­pa­rin jäl­keen ak­tii­vi­suu­te­ni seu­ra­kun­nan nuor­te­nil­lois­sa kas­voi, ja niis­tä tuli sään­nöl­li­nen osa omia per­jan­tai-il­to­ja­ni. Sii­tä al­koi myös iso­se­na toi­mi­mi­nen, ja nyt en­si ke­sä­nä olen en­sim­mäis­tä ker­taa ke­sä­te­o­lo­gi­na omas­sa ko­ti­seu­ra­kun­nas­sa­ni Hei­no­las­sa.

Täl­lä het­kel­lä sei­son ar­mei­jan vih­reis­sä. Vas­taa­no­tin vii­me ke­vää­nä opis­ke­lu­pai­kan Itä-Suo­men yli­o­pis­tos­ta ja nyt pal­ve­len va­rus­mies­pap­pi­na Kar­ja­lan pri­kaa­tis­sa.

Nämä vii­mei­set seit­se­män ja puo­li kuu­kaut­ta ovat ko­ros­ta­neet seu­ra­kun­ta­yh­tey­den tär­keyt­tä. Ai­na­kin it­sel­le­ni. Pi­sim­mil­lään olen ol­lut nel­jä viik­koa eril­lään port­tien ul­ko­puo­li­ses­ta maa­il­mas­ta, mi­hin lu­keu­tuu myös seu­ra­kun­ta ja sen luo­ma yh­tei­söl­li­syy­den tun­ne.

Seu­ra­kun­ta oli yk­si en­sim­mäi­sis­tä pai­kois­ta, jois­sa tun­sin kuu­lu­va­ni jouk­koon. Se, jos mikä aut­toi mi­nua huo­maa­maan, et­tä seu­ra­kun­ta ei ole vain paik­ka, jos­sa pu­hu­taan Jee­suk­ses­ta. On se toki si­tä­kin, mut­ta mi­nul­le seu­ra­kun­nas­ta on tul­lut jo toi­nen koti – toi­nen sel­lai­nen paik­ka, jos­sa voin ol­la oma it­se­ni il­man, et­tä mi­tään täy­tyy pei­tel­lä. Us­ko­val­le nuo­rel­le sel­lai­nen on ää­rim­mäi­sen tär­ke­ää.

Ar­mei­jas­sa pit­kät kiin­ni­o­lot ovat ol­leet sel­lai­sia ti­lan­tei­ta täyn­nä, jois­sa kai­paan sitä, mikä on tut­tua ja tur­val­lis­ta. Ai­na ei ole help­po lu­kea Raa­mat­tua tai ru­koil­la. Il­man omaa ai­kaa se muut­tuu vie­lä­kin han­ka­lam­mak­si. Kun muu­ta ei osaa, pelk­kä seu­ra­kun­ta­yh­teys tun­tuu ää­rim­mäi­sen tur­val­li­sel­ta.

Seu­ra­kun­ta on paik­ka, jos­sa jo­kai­nen saa tun­tea olon­sa tur­val­li­sek­si, ei­kä sil­loin tar­vit­se pe­lä­tä. Mi­nul­le se on ol­lut tur­va­verk­ko jo pit­kään, en­kä näe mi­tään syy­tä, mik­si se ei voi­si ol­la sitä myös kai­kil­le muil­le­kin oman elä­män­sä prins­seil­le ja prin­ses­soil­le.

Kir­joit­ta­ja on va­rus­mies­pap­pi ja ke­sä­te­o­lo­gi Hei­no­las­ta.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Epaper cover

Digilehti

Epaper cover