Tou­ko­kuun lop­pu­puo­lel­la Raa­ma­tun teks­tit pu­hui­vat Py­hän Hen­gen lah­jas­ta, jon­ka Kris­tus lu­pa­si omil­leen: ”Jos te ra­kas­tat­te mi­nua, te nou­da­tat­te mi­nun käs­ky­jä­ni. Minä kään­nyn Isän puo­leen, ja hän an­taa teil­le toi­sen puo­lus­ta­jan -- Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki.” (Joh. 14:15–17) Jo­han­nek­sen mu­kaan Hen­gen saa­mi­sen edel­ly­tys on Jee­suk­sen ra­kas­ta­mi­nen ja käs­ky­jen pi­tä­mi­nen.

Ju­ma­la tah­to on il­mais­tu py­häs­sä lais­sa, se tii­vis­tyy kym­me­neen käs­kyyn. Käs­kyt ovat eh­dot­to­mia. Ne ot­ta­vat kiin­ni jo aja­tuk­sen ta­sol­la, sik­si ovat niin mah­dot­to­mia nou­dat­taa. Paa­va­li to­te­aa: ”Ei ole yh­tä­kään van­hurs­kas­ta, ei yh­tä­kään ym­mär­tä­väis­tä, ei ke­tään joka et­sii Ju­ma­laa. Kaik­ki ovat luo­pu­neet ja käy­neet kel­vot­to­mik­si.” (Room. 3:10–12)

Roo­ma­lais­kir­jeen 8. luku opet­taa Hen­gen luo­mas­ta uu­des­ta elä­mäs­tä, jota kris­tit­ty saa al­kaa elää, kun hän saa kuul­la va­paut­ta­van ilo­sa­no­man: syn­tien so­vit­ta­mi­sek­si Ju­ma­la lä­het­ti oman poi­kan­sa, jot­ta sai­sim­me syn­tim­me an­teek­si ja eläi­sim­me Hen­gen mu­kais­ta elä­mää.

Jee­sus pu­hal­si Py­hän Hen­gen ope­tus­las­ten pääl­le ja käs­ki ju­lis­taa syn­tien an­teek­si an­ta­mis­ta (Joh. 20:23). Pyhä Hen­ki on Ju­ma­lan Hen­ki, joka asuu us­koon au­te­tus­sa (Room. 8:9). Tä­män Hen­gen voi­mal­la us­ko­va saa to­teut­taa Jee­suk­sen an­ta­maa teh­tä­vää maan pääl­lä. Pyhä Hen­ki liit­tää kaik­ki us­ko­vat yh­teen us­koon, yh­teen Her­raan ja Kris­tuk­sen kirk­koon.

Lut­he­rin Ison ka­te­kis­muk­sen mu­kaan Pyhä Hen­ki to­teut­taa teh­tä­vään­sä py­hien yh­tei­sön, eli py­hän seu­ra­kun­nan kaut­ta, joka on kuin äi­ti, joka syn­nyt­tää ja kan­taa jo­kai­sen kris­ti­tyn Ju­ma­lan sa­nal­la. "Sil­lä mis­sä Pyhä Hen­ki ei saar­nau­ta sa­naa ei­kä an­na sen he­rä­tä sy­dä­mis­sä niin, et­tä se kä­si­te­tään, siel­lä sana me­nee huk­kaan."

Minä us­kon, et­tä maan pääl­lä on pelk­kien py­hien pyhä, pie­ni jouk­ko ja seu­ra­kun­ta yh­den ai­no­an pään, Kris­tuk­sen alai­se­na, Py­hän Hen­gen ko­koon kut­su­ma­na. Se on sa­mas­sa us­kos­sa, mie­les­sä ja kä­si­tyk­ses­sä; sil­lä on mo­nen­lai­sia lah­jo­ja, mut­ta se on yk­si­mie­li­nen rak­kau­des­sa, vail­la ryh­mit­täy­ty­mi­siä ja ja­kau­tu­mi­sia. Mi­nä­kin olen sen osa ja jä­sen, sen omis­ta­mis­ta rik­kauk­sis­ta osal­li­nen. Sii­hen Pyhä Hen­ki on mi­nut saat­ta­nut ja sii­hen liit­tä­nyt si­ten, et­tä olen kuul­lut ja yhä edel­leen kuu­len Ju­ma­lan sa­naa (Kris­ti­nop­pi 1948, 366–367).

Kir­joit­ta­ja on Kuh­mois­ten-Pa­das­jo­en seu­ra­kun­ta­pas­to­ri.