Sun­nun­tain ai­he on ru­kous ja us­ko. Py­hä­päi­vän ot­sik­ko on kau­nis ru­kous­pyyn­tö: ”Muis­ta mi­nua”. Se on jo kol­men vuo­si­tu­han­nen ta­kaa myös psal­min­kir­joit­ta­jan ru­kous­ta, jos­sa hän lau­suu ”Her­ra, sinä olet lau­pi­as, muis­ta mi­nua, osoi­ta iki­ai­kais­ta hy­vyyt­tä­si” (Psal­mi 25:6).

Jee­sus­ta lä­hes­tyt­tiin usein sa­no­en ”kuu­le mi­nua” tai ”muis­ta mi­nua”. Vie­lä ris­til­lä hän kuu­li tuon pyyn­nön.

Ru­kouk­sia, ää­neen lau­sut­tu­ja ja hil­jai­sia huo­kauk­sia, maa­il­ma on täyn­nä. Kai­paus, hätä, ah­din­ko ja huo­li saa­vat kään­ty­mään Va­pah­ta­jan puo­leen, ru­koi­le­maan ja tur­vau­tu­maan lu­pauk­seen, et­tä Hä­nen ni­men­sä on an­net­tu meil­le sitä var­ten, et­tä me sitä kai­kes­sa hä­däs­sä avuk­si huu­dam­me.

Sa­nan ää­res­sä hil­jen­ty­mi­nen, kuun­te­le­mi­nen tai ru­kous ovat Ju­ma­lan työ­tä sy­dä­mes­säm­me. Voit­ko kuul­la Hä­nen ää­nen­sä sa­no­van si­sim­mäs­sä­si: ”Tule mi­nun tur­vii­ni, odo­ta hy­vää, jota kai­paat mi­nul­ta. Älä an­na sy­dä­me­si le­vä­tä mis­sään muus­sa. Mi­nun ni­mes­sä­ni pyy­de­tyt asi­at saa­vat vas­tauk­sen.”

Meil­lä kul­la­kin on omat ru­kouk­sem­me. Her­ra, sinä näet mi­nut elä­mä­ni asi­oi­den ja huo­lien kes­kel­lä, näet sen mis­tä olen kii­tol­li­nen, sen mikä on vai­ke­aa ja ras­kas­ta, näet sen, mitä omas­sa tai lä­heis­te­ni elä­mäs­sä en voi hal­li­ta, sen mikä ei ole omis­sa kä­sis­sä­ni.

Usein ru­koi­li­ja­na tun­tee avut­to­muut­ta – ru­kouk­se­ni on vain huo­kai­lua. Mart­ti Lut­her roh­kai­see: ”Kaik­kein pa­ras ru­kous on sy­dä­mes­tä tu­le­vaa huo­kaus­ta. Se on kuin uu­ni täyn­nä tul­ta. Kris­ti­tyn sy­dän on ta­vat­to­man vah­va sil­loin, kun se huo­kaa.” Ja kui­ten­kin kuin le­vä­ten voim­me pyy­tää ”Her­ra, ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si”. Täl­lai­nen ru­kous on enem­män kuin toi­vei­ta. Se on elä­mää Ju­ma­lan kans­sa ja hä­nen hoi­dos­saan.

Voim­me myös aja­tel­la ru­kous­ta tois­tem­me puo­les­ta ikään kuin sil­ta­na, joka ulot­tuu ih­mi­sel­tä toi­sel­le, sil­ta­na joka kan­taa Ju­ma­lan luo. Ei­vät tu­han­sien ki­lo­met­rien vä­li­mat­kat voi py­säyt­tää esi­ru­kous­ta. Ei­vät mit­kään ul­ko­nai­set olo­suh­teet ole es­te ru­kouk­sel­le. Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la on lu­van­nut kuul­la mei­tä. Hän myös sa­noo: ”Huu­da mi­nua avuk­si hä­dän päi­vä­nä. Minä tah­don aut­taa si­nua.”

Kir­joit­ta­ja on Sal­paus­se­län seu­ra­kun­nan pap­pi.