JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Mielipiteet

Sana sinulle: Suojapaikka matkan varrella

Jani Mahkonen

22.2.2022
Heikki Kerätär

Suo­men evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen kir­kon stra­te­gi­as­sa to­de­taan: ”Kir­kon ovet ei­vät voi ol­la ke­nel­le­kään kiin­ni.” Jään poh­ti­maan, mitä tämä avoi­muus tar­koit­taa. Ta­voit­teen edes­sä em­me saa la­kais­ta ma­ton al­le sitä to­si­a­si­aa, et­tä avoi­muu­den vaa­ti­mus on mo­nin ta­voin ih­mi­siä haas­ta­va.

Kuu­len usein ih­mis­ten pu­hu­van kir­kos­ta hen­gel­li­se­nä ko­ti­na. Kris­ti­tyil­le on kui­ten­kin eri­tyi­sen tär­ke­ää teh­dä ero seu­ra­kun­nan ja ko­din vä­lil­lä. Seu­ra­kun­ta ei ole en­si­si­jai­ses­ti paik­ka, jon­ka jo­kai­nen voi­si sää­tää mah­dol­li­sim­man ris­ti­rii­dat­to­mak­si ja it­sel­leen so­pi­vak­si. Em­me ko­koon­nu yh­teen en­si­si­jai­ses­ti löy­tääk­sem­me tur­vaa sa­man­mie­li­sis­tä ih­mi­sis­tä.

Jos kirk­ko on kai­kil­le avoin, se on myös paik­ka, jos­sa väis­tä­mät­tä koh­taan ih­mi­siä, joi­ta en ym­mär­rä ja jot­ka är­syt­tä­vät. Täs­sä han­ka­las­sa koh­taa­mi­ses­sa olen sil­lä pai­kal­la, jol­la Ju­ma­la ha­lu­aa, et­tä olen. Vaik­ka yh­teys on rik­ki­näi­nen, juu­ri sii­nä pii­lee kris­til­li­sen elä­män ydin. Seu­ra­kun­nas­sa teh­tä­väm­me on kan­taa tois­tem­me taak­ko­ja, ru­koil­la vi­ha­mies­tem­me puo­les­ta ja suos­tua tu­le­maan it­se pie­nem­mik­si. ”Hä­nen on tul­ta­va suu­rem­mak­si, mi­nun pie­nem­mäk­si” (Joh. 3:30).

Kirk­ko­ti­lan kes­kei­sin ele­ment­ti on alt­ta­ri. Tie sin­ne on vai­kea, se vie mi­nut ka­tu­muk­sen läpi. Tuon alt­ta­ril­le voi­mat­to­muu­te­ni an­taa an­teek­si, ky­vyt­tö­myy­te­ni ol­la sy­dä­mes­sä­ni avoin. Alt­ta­ril­la an­nan Ju­ma­lal­le tä­män taa­kan. Luo­tan sii­hen, et­tä Ju­ma­la si­too mei­dät yh­teen. Alt­ta­ril­la voin tun­tea nä­ky­mät­tö­mät säi­keet, jot­ka te­ke­vät meis­tä Kris­tuk­sen ruu­miin.

Voi­sim­me­ko aja­tel­la kirk­koa ko­din si­jaan au­ti­o­tu­pa­na. Ma­ja­paik­ka­na, jota koh­ti kul­jem­me erä­maas­sa. Kun avaan sun­nun­tai­na oven, näen sään ko­et­te­le­mia kas­vo­ja. Pen­kis­sä iä­käs rou­va ker­too kii­tol­li­se­na, kuin­ka on vie­lä jak­sa­nut nous­ta yli kir­kon­mä­en. Alt­ta­ri­kaa­rel­la kyy­ne­leet vie­ri­vät. Vas­taan tu­lee myös va­el­ta­jia, joi­den as­kel on tar­mo­kas ja hymy lois­taa kau­as. Vaik­ka tupa tar­jo­aa suo­jaa, yh­tei­nen teh­tä­väm­me ei ole siel­lä, vaan maa­il­mas­sa. Va­el­lus jat­kuu, ja mei­dät lä­he­te­tään et­si­mään maas­toon ek­sy­nei­tä, Kris­tuk­sen valo mu­ka­nam­me.

”Ta­voi­tel­kaa rau­haa kaik­kien kans­sa ja pyr­ki­kää py­hi­tyk­seen, sil­lä il­man sitä ei ku­kaan ole nä­ke­vä Her­raa” (Hepr. 12:14).

Kir­joit­ta­ja on Kes­ki-Lah­den seu­ra­kun­ta­pas­to­ri.

Lue lisää aiheesta

Päivän psalmi

Luetuimmat

Digilehti

Epaper cover

Digilehti

Epaper cover