Valoa pimeyden keskelle
Vuoden pimein aika on monelle myös vuoden raskain aika. Lonkeron värinen ilma ei kutsu kulkemaan ja tekee mieli hautautua peiton alle.
Monet Raamatun kohdat puhuvat valosta. Aivan Raamatun alussa, luomiskertomuksessa Jumala sanoo: ”Tulkoon valo! Ja valo tuli.” (1.Moos. 1:3) Valo on osa luomakuntaa, mutta se on myös hengellistä todellisuutta.
Raamatussa meitä Jeesuksen seuraajia kehotetaan elämään valon lapsina (Ef. 5). Ei niin kuin pimeässä sellaista elämäntapaa vaalien, joka ei kestä päivän valoa vaan Jeesuksen antaman mallin mukaisesti.
Meillä saattaa olla kovin kielteinen käsitys itsestämme, ettemme oikein pysty emmekä kykene. Ei meitä kuitenkaan sellaiseen kehoteta, mihin emme pysty. Kun vain teemme sen, mihin pystymme.
Hyvät teot ja pahasta pois pyrkiminen eivät ole pelastuksen ehto vaan seuraus. Me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen ristinkuoleman ansioista. Jeesuksen antaman pelastuksen vastaanottaminen on alku uudelle elämälle, jossa Pyhä Henki vaikuttaa Jeesuksen seuraajassa halun elää sitä hyvää elämää, josta Jeesus antoi esikuvan.
Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo.” (Joh. 8) Se on aika paljon sanottu. Siksi on syytä olettaa, että Jeesus tiesi, mistä puhui. Mitä katson? Mihin kiinnitän huomioni? Se, mitä katson, vahvistuu. Katsonko valoon vai kaikkeen siihen pimeään?
Jeesus jatkoi: ”Se, joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Tähän sisältyy kaksi asiaa: Ensiksi Jeesuksen seuraajan tehtävä on kulkea valossa. Miksi kukaan, joka on kohdannut Jeesuksen haluaisikaan hortoilla pimeässä? Toiseksi lupaus siitä, että Jeesuksen seurassa meillä on aina valo, olosuhteista tai tunnetiloista riippumatta. Valo on hengellistä todellisuutta, johon meitä rohkaistaan katsomaan uskon silmin, lapsenomaisesti luottaen.
Jeesuksen seuraamisessa on jo valo sinänsä, vaikkei se aina mikään halogeeni olisikaan. Pimeyteen puhkeaa yllättävää iloa, kylmyyteen lämpöä ja toivottomuuteen toivoa.
Kirjoittaja on Joutjärven seurakunnan kappalainen.

