Mar­ko Mart­ti­la, ker­ro kuka olet? 

Olen huh­ti­kuus­sa 50 vuot­ta täyt­tä­nyt pap­pi, te­o­lo­gi­an toh­to­ri ja do­sent­ti sekä myös hu­ma­nis­ti, äi­din­kie­len ja kir­jal­li­suu­den opet­ta­ja. Asun vai­mo­ni kans­sa Val­ke­a­las­sa. Var­si­nai­se­na lei­pä­työ­nä työs­ken­te­len Mik­ke­lin tuo­mi­o­ka­pi­tu­lis­sa hiip­pa­kun­ta­de­kaa­ni­na. 

Mitä te­kee hiip­pa­kun­ta­de­kaa­ni?

Hiip­pa­kun­ta­de­kaa­ni on jos­sa­kin mää­rin piis­pan ”oi­kea käsi”. Joh­dan tuo­mi­o­ka­pi­tu­lis­sa työ­e­lä­mä- ja ke­hit­tä­mis­pal­ve­lu­jen yk­sik­köä. Suun­nit­te­len ja to­teu­tan yh­des­sä työ­tii­mi­ni kans­sa seu­ra­kun­tien työn­te­ki­jöil­le sekä luot­ta­mus­hen­ki­löil­le kou­lu­tuk­sia. Ai­ka pal­jon ve­dän seu­ra­kun­nis­sa tu­le­vai­suus­työs­ken­te­ly­jä, jois­sa py­ri­tään hah­mot­ta­maan seu­ra­kun­tien toi­min­nal­lis­ta stra­te­gi­aa. Kir­kol­li­nen hal­lin­to vie ison osan työ­a­jas­ta­ni.

Olet täl­lä het­kel­lä Män­ty­har­jun Lan­ka­nie­mes­sä ve­tä­mäs­sä Hei­no­lan seu­ra­kun­nan rip­pi­kou­lua. Rip­pi­lei­rin ve­tä­mi­nen ei kuu­los­ta ihan ta­val­li­sel­ta hiip­pa­kun­ta­de­kaa­nin toi­men­ku­val­ta. Mi­ten pää­dyit rip­pi­lei­ril­le?

Rip­pi­kou­lu­työ ei to­si­aan­kaan kuu­lu hiip­pa­kun­ta­de­kaa­nin toi­men­ku­vaan. Edel­li­sen ker­ran olen ol­lut ri­pa­ril­la ke­säl­lä 2014, jol­loin vie­lä toi­min edel­li­ses­sä vi­ras­sa­ni Val­ke­a­lan kirk­ko­her­ra­na. Lu­ku­vuon­na 2022–23 olin vir­ka­va­paal­la hiip­pa­kun­ta­de­kaa­nin työs­tä ja työs­ken­te­lin äi­din­kie­len opet­ta­ja­na Hei­no­las­sa Ly­se­on­mä­en kou­lus­sa. Se oli erit­täin hie­no vuo­si. Olin op­pi­lai­sii­ni tyy­ty­väi­nen, ja kai­kes­ta pää­tel­len myös he oli­vat mi­nuun tyy­ty­väi­siä. Hei­no­lan seu­ra­kun­nas­ta tuli toi­ve, et­tä osal­lis­tui­sin tänä ke­sä­nä yh­del­le ri­pa­ril­le, kos­ka siel­lä on näi­tä en­ti­siä op­pi­lai­ta­ni. Sain ai­ka­tau­lut jär­jes­ty­mään ja olen lei­rie­lä­mäs­tä in­nois­sa­ni.

Min­kä­lais­ta on nuor­ten kans­sa työs­ken­te­ly? Se vaa­tii var­maan eri­lais­ta heit­täy­ty­mis­tä ja tun­to­sar­via kuin vir­ka­mie­hen työ.

Nuor­ten kans­sa on ai­na kes­kel­lä elä­mää. Nuo­ril­la on hy­viä aja­tuk­sia ja oi­val­luk­sia. Tyk­kään heit­täy­tyä hei­dän maa­il­maan­sa. Pal­jon löy­tyy yh­tei­siä pu­hee­nai­hei­ta. Eni­ten pel­kään sitä, et­tä muut­tui­sin kui­vak­si by­rok­raa­tik­si. Työ nuor­ten pa­ris­sa on eri­no­mais­ta vas­ta­pai­noa hal­lin­non täyt­tä­mäl­le ar­ki­työl­le.

On­ko Hei­no­lan seu­ra­kun­ta tai Itä-Häme noin muu­ten si­nul­le kuin­ka tut­tua maa­pe­rää?

Hei­no­la, Sys­mä ja Har­to­la ovat tut­tu­ja seu­tu­ja, kos­ka ne ovat pit­kään kuu­lu­neet Mik­ke­lin hiip­pa­kun­taan. Olen niis­sä vuo­sien var­rel­la vie­rail­lut työ­teh­tä­vien mer­keis­sä usei­ta ker­to­ja. Mai­se­mat ovat kau­nii­ta ja ih­mi­set ys­tä­väl­li­siä.

Ker­ro jo­kin mer­ki­tyk­sel­li­nen muis­to omas­ta rip­pi­kou­lus­ta­si.

Nau­tin to­del­la pal­jon omas­ta rip­pi­lei­ris­tä­ni, joka oli ke­sä­kuus­sa 1989. Sii­hen ai­kaan lei­rit kes­ti­vät lä­hes kak­si viik­koa. Sain ri­pa­ril­la vas­tauk­sia miel­tä­ni as­kar­rut­ta­nei­siin elä­män­ky­sy­myk­siin. Rip­pi­lei­ri­ni ai­ka­na mi­nus­sa syn­tyi vah­va aja­tus, et­tä läh­ti­sin opis­ke­le­maan kir­kol­li­sel­le alal­le. Täs­sä sitä ol­laan.

Rip­pi­kou­lu päät­tyy kon­fir­maa­ti­oon. Mitä sil­loin ta­pah­tuu, ja mikä on kon­fir­maa­ti­on mer­ki­tys pa­pin nä­kö­kul­mas­ta?

Kon­fir­maa­ti­os­sa nuo­ret tun­nus­ta­vat kris­til­li­sen us­kon­sa seu­ra­kun­nan edes­sä. Kon­fir­maa­tio on kas­te­tun nuo­ren vah­vis­ta­mis­ta. Heis­tä tu­lee seu­ra­kun­nan täy­si­val­tai­sia jä­se­niä, ja kon­fir­maa­tio an­taa tiet­ty­jä oi­keuk­sia. Pap­pi­na mi­nuun te­kee ai­na vah­van vai­ku­tuk­sen se ilo, joka nuo­ris­ta kon­fir­maa­ti­os­sa vä­lit­tyy.

Hiip­pa­kun­tien ra­jo­ja muu­tet­tiin vuon­na 2020, jol­loin Lah­den seu­ra­kun­ta­yh­ty­mä sekä Asik­ka­lan, Hol­lo­lan ja Ori­mat­ti­lan seu­ra­kun­nat siir­ret­tiin Tam­pe­reel­ta Mik­ke­lin hiip­pa­kun­taan. Kuin­ka olet tul­lut si­nuik­si päi­jät­hä­mä­läis­ten kans­sa, ja min­kä­lai­sia ha­vain­to­ja olet teh­nyt?

Ra­ja­muu­tok­sen edel­lä esiin­tyi ihan ym­mär­ret­tä­väs­ti joi­ta­kin en­nak­ko­luu­lo­ja Mik­ke­lin hiip­pa­kun­taa koh­taan, mut­ta ne häl­ve­ni­vät no­pe­as­ti, kun mei­dän ta­pam­me koh­da­ta seu­ra­kun­tien työn­te­ki­jöi­tä ja tu­kea seu­ra­kun­tien työ­yh­tei­sö­jä tu­li­vat tu­tuik­si. Hen­ki­lö­koh­tai­sel­la ta­sol­la olen ko­ke­nut, et­tä päi­jät­hä­mä­läis­ten kans­sa on mu­ka­va teh­dä yh­teis­työ­tä. Suh­teet ovat toi­mi­vat ja mut­kat­to­mat.

Hiip­pa­kun­nan tuo­mi­o­ka­pi­tu­li voi asi­aa tun­te­mat­to­mal­le kuu­los­taa hie­man jäy­käh­köl­tä työ­pai­kal­ta. As­tei­kol­la 1–10, kuin­ka jäyk­kää teil­lä oi­ke­as­ti on?

Tuo­mi­o­ka­pi­tu­lin is­tun­not noin ker­ran kuu­kau­des­sa ovat mel­ko jäyk­kiä. Muu­ten tämä työ­paik­ka on ren­nom­pi kuin sen pe­lot­ta­va nimi an­tai­si ym­mär­tää. Työn­te­ki­jöi­den kah­vi­huo­nees­sa rai­kuu usein ää­ne­käs nau­ru. Jäyk­kyys voi­si tuol­la as­tei­kol­la ol­la luok­kaa 4.

Kos­ka vie­tät ke­sä­lo­maa ja mitä suun­ni­tel­mia si­nul­la on lo­mal­le?

Olen ke­sä­lo­mal­la ju­han­nuk­ses­ta al­ka­en nel­jä viik­koa. Heti lo­man al­kuun isän­nöin Kot­kas­sa kan­sain­vä­lis­tä Van­han tes­ta­men­tin tut­ki­joi­den kon­fe­rens­sia. Osal­lis­tu­jia tu­lee kym­me­nes­tä eri maas­ta. Muu­ten py­rin ai­ka pal­jon ur­hei­le­maan ja liik­ku­maan. Tyk­kään pol­kea pit­kiä pyö­rä­lenk­ke­jä ja pe­la­ta ten­nis­tä. Jo­kin ly­hyt ul­ko­maan­mat­ka­kin saat­taa mah­tua oh­jel­maan. Ke­vääl­lä tuli käy­tyä Tek­sa­sis­sa, jo­ten pit­käl­le kau­ko­mat­kal­le ei ke­säl­lä ole tar­vet­ta.