Eväät vaihtuivat – juttusarjassa muistellaan seurakuntaelämän sattumuksia
Lehtileike Etelä-Suomen Sanomista 31.12.1987. Kuva: Sirkku Muhli
Sirkku Muhli
80-luvulla seurakuntien tapahtumailmoitukset koottiin tiedotustoimistossa ja julkaistiin ESS:ssa. Tiedot otettiin vastaan puhelimitse, henkilökohtaisesti tai sisäisen postin kautta purjehtineella lippusella. Ilmoituksen kokoamisen suurimpia haasteita olikin ottaa selvää kaikista lipuista ja lapuista. Haaste oli erityisen suuri tuuraajilla, joille sisäinen sanasto ei ollut vielä ihan tuttua.
Eräällä työntekijällä oli tapana kirjoittaa käsin piste sellaiseksi pieneksi ympyräksi, kuin o-kirjain. Lisäksi hän käytti lyhenteitä, jolloin pienimuotoinen sana-arvoitus oli valmis. Esimerkiksi toistuva tapahtuma Raamattuilta oli lyhennettynä R.ttuilta. Koska se pieni piste oli kuin o, niin tästä muodostui sana Rottuilta.
Tuuraaja pohti, että eihän tällaista Rottua ole olemassakaan – sen täytyy olla Pottu. Siten tapahtuma ilmoitettiin lehdessä Pottuiltana. Vakiokävijät toki arvasivat virheen ja tiesivät ottaa Raamattunsa mukaan. Tarina ei kerro, kuinka moni tuli tyhjin vatsoin ja nälkäisellä asenteella. Oletettavasti hekin tulivat ravituiksi.