Hen­gi­tän sy­vään, hi­das­tan ja sul­jen ym­pä­ris­tön ul­ko­puo­lel­le. Mi­nul­le pyhä paik­ka on tie­toi­suus sii­tä, et­tä mi­nus­sa on työ­ka­lu­ja ta­sa­pai­noi­seen elä­mään. Har­joit­te­len tuo­ta tie­toi­suut­ta, rau­hoit­tu­mis­ta ja kii­tol­li­suut­ta sään­nöl­li­ses­ti. Joo­ga­mat­to­ni on ai­na le­vi­tet­ty­nä ja käyt­tö­val­mii­na.

Tie­toi­nen rau­hoit­tu­mi­nen, oleel­li­sen et­si­mi­nen epä­o­leel­lis­ten jou­kos­ta ja muut ih­mi­set pei­li­nä tuo­vat mi­nun elä­mää­ni ta­sa­pai­non. La­si­ni on pää­o­sin ai­na puo­lik­si täyn­nä. Mi­nul­la on kaik­kea riit­tä­väs­ti, vaik­ka joku elä­män­näl­kä kan­nus­taa­kin ko­kei­le­maan uu­sia asi­oi­ta. Olen vas­ta ke­hit­ty­mäs­sä, ja pyhä paik­ka­ni, omien voi­ma­va­ro­jen tie­dos­ta­mi­nen, vaa­tii har­joit­te­lua ja yl­lä­pi­toa. Me­nen joka päi­vä eteen­päin, as­ke­leen pi­tuus vain vaih­te­lee.

Lot­ta Hagst­röm, Lah­ti