"Yh­dek­sän vuot­ta sit­ten sain ol­la Joo­se­fi­na Lii­po­lan seu­ra­kun­ta­kes­kuk­sen jou­lu­aa­ton har­tau­des­sa. Otin osan, jo­hon mi­nua pyy­det­tiin. Sa­man lail­la Joo­sef ot­ti osan, jo­hon Ju­ma­la hä­net va­lit­si lä­het­tä­es­sään en­ke­lin il­moit­ta­maan vies­tin­sä: 'Joo­sef, Daa­vi­din poi­ka, älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa vai­mok­se­si. Se, mikä hä­nes­sä on siin­nyt, on läh­töi­sin Py­häs­tä Hen­ges­tä.'

Nos­tan Joo­se­fil­le hat­tua, kos­ka hän ky­ke­ni va­lit­se­maan oi­kein. Joo­se­fil­la oli mah­dol­li­suus hyl­jä­tä Ma­ria, mut­ta hän ei ha­lun­nut lou­ka­ta kih­lat­tu­aan an­ta­mal­la ero­kir­jan. Joo­sef on esi­ku­va ta­vas­ta, jol­la mei­dän pi­täi­si toi­mia. Ju­ma­la pu­huu meil­le mo­nin ta­voin: eh­tool­li­ses­sa, lä­him­mäis­ten koh­taa­mi­sis­sa, luon­non il­mi­öis­sä ja Sa­nas­saan. Meil­lä on oma­tun­to, joka erot­taa Ju­ma­lan ää­nen kai­kis­ta muis­ta ää­nis­tä. Niin Joo­sef­kin erot­ti Ju­ma­lan ää­nen.

Joo­sef ja Ma­ria oli­vat ta­val­li­sia ih­mi­siä, mut­ta heis­tä tuli Pyhä per­he, kos­ka Ju­ma­la va­lit­si hei­dät Jee­suk­sen van­hem­mik­si. Jou­lun sa­no­man ää­rel­lä koh­taam­me py­hän.

Ta­pio Man­ki­nen, Lah­ti