"Koti, us­ko, isän­maa ja myös seu­ra­kun­ta­e­lä­mä ovat mi­nun elä­mäs­sä­ni tär­kei­tä asi­oi­ta. Ko­ti­kirk­ko­ni on Asik­ka­lan kirk­ko, ja sen alt­ta­ri on pyhä paik­ka. Sii­hen liit­tyy pal­jon tun­tei­ta. Sen alt­ta­rin ää­res­sä on vie­tet­ty häi­tä sekä kas­te- ja rip­pi­juh­lia. Alt­ta­ril­la olen myös eh­tool­li­sel­la ja sy­dä­mes­sä­ni kut­sun sii­hen het­keen mu­kaan edes­men­neet van­hem­pa­ni, mie­he­ni ja vel­je­ni. Pois­nuk­ku­neet ovat lä­hel­lä­ni.

Ko­ro­na-ai­ka­na kir­kos­sa­käyn­ti on jää­nyt vä­hiin, mut­ta mi­nun tyy­pil­li­nen mes­su­paik­ka­ni on oma koti. Soh­vaa vas­ta­päi­sel­lä sei­näl­lä on kir­ja­hyl­ly, jos­sa on ko­ti­alt­ta­ri. Sen muo­dos­ta­vat iso­äi­dil­tä pe­rit­ty Jee­sus-pat­sas ja pie­net en­ke­lit. Pie­nois­pat­sas on seu­ran­nut mi­nua vuo­si­kym­me­net. Ko­ti­alt­ta­ri­ni ää­rel­lä kes­kus­te­len Luo­ja­ni kans­sa to­del­la usein.

Pyhä paik­ka voi ol­la mikä ta­han­sa paik­ka, vaik­ka sees­tei­nen luon­non­nä­ky­mä, ku­ten met­sä tai ran­ta, jos­sa on hil­jais­ta ja jos­sa on hyvä mie­tis­kel­lä ja ru­koil­la. Py­hän ko­ke­mi­nen vaa­tii tie­tyn la­tau­tu­mi­sen ja rau­han. Se on eri­tyi­nen het­ki, jol­loin koen yh­tey­den Luo­jaan."

Mer­ja Pa­lo­kan­gas-Vii­ta­nen, Asik­ka­la