”Pyhä paik­ka on ko­to­na olo­huo­neen soh­val­la vas­ta­pää­tä te­le­vi­si­o­ta. Sii­tä lai­tan soi­maan omas­ta mie­les­tä­ni maa­il­man kau­nein­ta ja ar­vok­kain­ta mu­siik­kia. Olen on­nel­li­nen sii­tä, et­tä juu­ri tätä mu­siik­kia olen saa­nut lau­laa sekä kuo­ros­sa et­tä so­lis­ti­na ul­ko­mai­ta myö­ten.

Ko­ro­na-ai­ka­na olen ol­lut us­kol­li­nen ka­ran­tee­nil­le, en ole käy­nyt edes kir­kos­sa tai He­rät­tä­jä-Yh­dis­tyk­sen ti­lai­suuk­sis­sa. On ol­lut pal­jon ai­kaa ol­la ko­to­na. Ko­ti­ni on viih­tyi­sä ”al­ku­pe­räi­nen ko­ti­ni” eli ym­pä­ril­lä­ni ovat kaik­ki rak­kaat esi­neet, jot­ka ovat elä­mä­ni var­rel­la kul­ke­neet mu­ka­na.  Tääl­lä soi­vat upe­at re­qui­e­mit ja pas­si­ot. Elä­mä­ni on täyn­nä mi­nul­le ra­kas­ta mu­siik­kia. Is­tun kuun­te­le­maan, ajat­te­len syn­ty­jä sy­viä, ja mu­siik­ki kul­jet­taa mi­nua muis­tois­sa pit­kin elä­mä­ni pol­ku­ja. Kos­kaan ei ole ikä­vää het­keä, kun voi kuun­nel­la mu­siik­kia.

Mu­siik­ki on ol­lut suu­ri lah­ja elä­mäs­sä­ni. Sen juu­ret ovat lap­suu­den­ko­dis­sa­ni. Mei­tä oli kol­me­tois­ta si­sa­rus­ta, ja minä olin nuo­rin. Il­tai­sin isä vei­sa­si vir­siä ja soit­ti kan­nel­ta, ja minä is­tuin hä­nen sy­lis­sään. Kä­vin van­hem­pie­ni kans­sa myös kir­kos­sa ja seu­rois­sa, jois­sa lau­let­tiin pal­jon.”Lii­sa Pe­so­nen, Lah­ti