Nojatuolikirkossa kuin kirkossa – juttusarjassa lukijat kertovat pyhistä paikoistaan
Laura Visapää
"Minun pyhä paikkani on Nojatuolikirkko, joka on televisiojumalanpalvelus. Nojatuolikirkko on minun kirkkoni, jos kukaan ei vie kirkkoon, jonne en enää jaksa kävellä. Nojatuolikirkossa tuntuu kuin olisin itsekin siellä mukana. Siinä on saarna, jossa kulloisetkin vieraat keskustelevat papin kanssa päivän Raamatun tekstistä. Kun Nojatuolikirkossa veisataan, laulan mukana ja kun rukoillaan, laitan omatkin kädet ristiin. Olen ihan kuin kirkossa kuuluu olla, vaikka ”kirkonpenkkini” on kotisohva. Keskityn, rauhoitun ja minulle tulee levollinen mieli.
Erityisesti pidän virsien laulamisesta. Isäni ja äitini olivat hyviä laulajia, samoin sisarukseni, ja meillä laulettiin paljon virsiä. Virsien sanoissakin on niin paljon sanomaa, sanat lohduttavat ja koskettavat. Äitini piti meillä kotona Kajaanissa pyhäkoulua. Siellä toisten kanssa lauloin pyhäkoulusta, joka on kuin koti kultainen. Tykkään laulaa kaikkia virsiä, joita osaan, ja rakkaimpien virsien joukkoon kuuluvat lapsuuden ja kouluaikojen virret."
Pirkko Marjoniemi, Lahti