"Ih­mis­ten vä­li­nen vuo­ro­vai­ku­tus muo­dos­tuu usein py­hän het­ken ko­ke­muk­sek­si. Jo­kai­sel­la ih­mi­sel­lä on valo si­säl­lään, hä­net on luo­tu Ju­ma­lan ku­vak­si. Ju­ma­lan hen­ki on su­vait­se­vai­nen ja leik­ki­sä. Suo­mes­sa ol­laan vä­hän to­ti­sia ja va­ka­via, se­kään ei ole paha, mut­ta Raa­ma­tun mo­nes­sa koh­das­sa ke­ho­te­taan ih­mi­siä iloit­se­maan. Meil­lä on lupa myös iloi­ta, elää hy­vil­lä mie­lin kii­tol­li­si­na ar­jen pie­nis­tä­kin asi­ois­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on puh­das­sy­dä­mi­nen, sa­no­taan­han et­tä au­tu­ai­ta ovat puh­das­sy­dä­mi­set. On tär­ke­ää, et­tem­me tuo­mit­se mui­ta ih­mi­siä ja mene mu­kaan pro­vo­kaa­ti­oi­hin, vaan kes­ki­tym­me oman sy­dä­mem­me put­saa­mi­seen. Voim­me muut­taa vain it­se­äm­me ja omia nä­ke­myk­si­äm­me. Ja kun omal­ta osal­ta­ni muu­tun, sitä kaut­ta maa­il­ma muut­tuu hi­tu­sen pa­rem­mak­si myös lä­heis­tem­me elää. Muu­tos vai­kut­taa jopa per­heen yh­tei­se­loon.

Ru­kouk­sen hen­ges­sä kul­ke­mi­nen pi­tää yl­lä si­säis­tä rau­haa. Sa­no­taan­han Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa näin: 'Rau­han minä jä­tän teil­le: mi­nun rau­ha­ni – sen minä an­nan teil­le. En minä an­na teil­le, niin kuin maa­il­ma an­taa.'"

Tii­na Brag­ge, Hei­no­la