Kun vii­del­lä vuo­si­kym­me­nel­lä nuo­ri­so­työn­te­ki­jä­nä pal­vel­lut Ni­va­lan Mau­no jäi eläk­keel­le vii­me ke­sä­nä, sai ihail­len kuun­nel­la läk­si­äis­juh­las­sa me­huk­kai­ta muis­to­ja. Täs­sä niis­tä yk­si.

Mau­no ja Ris­sa­sen Jari oli­vat nuor­ten seu­ra­kun­ta­lais­ten kans­sa La­pis­sa va­el­ta­mas­sa UKK-puis­tos­sa. Mat­ka ete­ni maas­tos­sa aja­tel­tua hi­taam­min ja al­koi sa­taa. Mää­rän­pää­hän au­ti­o­tu­val­le oli vie­lä mat­kaa, ja va­el­ta­jat kas­tui­vat vä­hi­tel­len li­ko­mä­rik­si. Ryh­män­joh­ta­jan piti miet­tiä rat­kai­su­ja, mi­ten ede­tään. Tu­val­le ei­vät poi­kien voi­mat riit­täi­si, ja vaa­ra­na oli myös vi­lus­tu­mi­nen. Al­koi lei­rin pys­ty­tys. Mut­ta läm­pöä piti saa­da ja kamp­peet kui­vak­si. Ir­to­pui­ta ei maas­tos­sa ol­lut, jo­ten lä­hi­tie­nool­ta et­sit­tiin kelo, joka kaa­det­tiin ra­ko­val­ke­ak­si.

Va­el­lus päät­tyi hy­vin, ja ko­to­na oli mitä muis­tel­la. Mau­no ker­toi työ­pai­kal­la kah­vi­pöy­däs­sä, et­tä va­el­luk­sel­la jou­dut­tiin kaa­ta­maan kelo hen­gen­pi­ti­mik­si. Täs­tä­pä eräs työ­ka­ve­ri tu­lis­tui: "Mil­lä lu­val­la te kaa­doit­te puun kan­sal­lis­puis­tos­sa?!" Tä­hän Mau­no to­te­si rau­hal­li­ses­ti: "Sil­lä sa­mal­la lu­val­la, mil­lä sinä ka­las­tat."

Asi­aan ei enää pa­lat­tu.