Heinolan Lähetyssoppi kokeilee pidennettyä aukioloa
Vapaaehtoistyöntekijä Ritva Toivanen kaataa teetä Heinolan Lähetyssopessa asioivalle Helena Laitiselle. Kuva: Irja Voutila
Irja Voutila
Oletko joskus Heinolassa pysähtynyt ihailemaan Lampikatu 16:n näyteikkunassa olevaa käsityötarjontaa, mutta harmitellut lyhyttä aukioloaikaa? Lähetyssoppi on Heinolan seurakunnan kohtaamispaikka, joka on toiminut runsaat 20 vuotta. Nykyisissä tiloissa toimintaa on järjestetty vuodesta 2017.
Lähetyssopen myyntitehtävät ja kahvitus sekä käsitöiden valmistaminen on pääosin vapaaehtoisten varassa, joita on ringissä mukana parikymmentä.
Vapaaehtoiset kertovat toivovansa Lähetyssoppeen lisää kävijöitä. Vuosien mittaan on tapahtunut jo luonnollista poistumaakin sekä vapaaehtoisten että asiakkaiden keskuudessa. Nykyinen aukioloaika, keskiviikkoisin klo 13–15, ei palvele kaikkia. Tänä keväänä kokeillaan aukioloajan pidentämistä klo 17 asti niinä päivinä, kun myynnissä on tuoreita riisipiirakoita. Ostoksia voi tehdä myös sunnuntaisin silloin, kun seurakuntakodissa järjestetään kirkkokahvit.
Pullaleipureista eräs pitkäaikaisimpia on Mirja Forsman, joka toteaa leipomisen olevan hänen parhaiten taitamansa alue. Kerran kuukaudessa kokoontuu useamman leipurin tiimi Kirkonkylän seurakuntatalolle aamuvarhaisella valmistamaan myyntiin riisipiirakoita, joiden kauppa käy vilkkaana. Lisäksi tarjolla on kahvia.
Maikki Ropponen kertoo osallistuneensa Lähetyssopen toimintaan alusta alkaen. Silloisen lähetyssihteerin Tuulikki Ihalaisen kanssa he saivat ajatuksen toteuttaa lähetyssoppitoimintaa myös Heinolassa. Toiminta aloitettiin entisen seurakuntakeskuksen alakerrassa.
Mikä saa Ropposen innostumaan toiminnasta vuodesta toiseen?
– Palvelen ihmisiä osaamallani tavalla, koska lähetystyö on tärkeää, jotta yhä useammat ihmiset pääsisivät Jeesuksen yhteyteen, iloitsemaan syntien anteeksiantamisesta.
Pitkäaikaisia vapaaehtoisia ovat myös Sisko Kanerva ja Ritva Toivanen. Kanerva toteaa toiminnan soveltuvan hyvin vapaaehtoisten hoitamaksi.
– Kun yhteistyö on sujuvaa, tätä tekee ilolla. Se tuo myös mukavaa vaihtelua, kun saa tavata monia ihmisiä.
Toivanenkin kertoo iloitsevansa, kun voi tutustua uusiin ihmisiin.
Lähetyssoppi on auki toukokuun loppuun. Kesällä kohtaamispaikkana toimii Vanhan pappilan kesäkahvila, joka on avoinna tiistaisin klo 12–15 kesäkuusta elokuuhun.