Hollolan kirkkoneuvosto päätti: kaikkien parien puolesta rukoillaan myös sakraalitiloissa
Hollolan seurakunnan kirkoissa ja kappeleissa saa jatkossa rukoilla samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta. Kuva Sovituksenkirkosta. Kuva: Hollolan seurakunta
Hollolan seurakunnan sakraalitiloissa, siis kirkoissa ja kappeleissa, saa jatkossa rukoilla samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta.
Hollolan kirkkoneuvosto muutti aiempaa vuodelta 2017 olevaa päätöstä. Aiemman päätöksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien puolesta olisi saanut kyllä rukoilla, mutta ei sakraalitiloissa.
Myös tällä kertaa asiasta äänestettiin (8—5), jonka tuloksena kirkkoherra Timo Huttusen esitys jäi voimaan. Huttunen totesi esityksessään, että uusi linjaus on kirkon Ovet auki -strategian hengen mukainen.
Saman päätöksen yhteydessä myös vahvistettiin, ettei Hollolan seurakunnan kirkoissa toimiteta samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisiä eikä avioliiton siunaamisia. Tässä asiassa Hollolan seurakunta seuraa kirkkolakia, piispainkokouksen selontekoa sekä Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen ohjeistusta.