Nastolan seurakuntatalon tilojen käyttöä rajoitetaan sisäilmaongelman vuoksi
Nastolan seurakuntatalossa toistaiseksi vähiten sisäilmaongelmia on löytynyt salitiloista ja muista kokoontumistiloista, joten niissä toiminnot jatkuvat entiseen malliin. Kuva: Janne Raevuori.
Janne Raevuori
Nastolan seurakuntatalossa on havaittu sisäilman kannalta merkittäviä riskitekijöitä.
Tämä tuli selville koko kiinteistöön tehdystä sisäilma- ja kosteusteknisestä tutkimuksesta, joka toteutettiin kesällä 2025. Seurakuntatalon sisäilmatilannetta arvioitiin Lahden seurakuntayhtymän sisäilmatyöryhmän kokouksessa marraskuun puolivälissä. Työryhmä kävi läpi sisäilmaan vaikuttavia tekijöitä ja niiden poistamiseksi suunniteltuja korjauksia sekä rakennuksen rakenteiden kuntoa.
Seurakuntien kiinteistöpäällikkö Jukka-Pekka Penttinen kertoo, että tutkimus teetettiin, koska seurakuntatalon työntekijöistä osa on oireillut jo pidemmän aikaa erityisesti alakerran kerhotiloissa oleillessaan. Myös toimistosiiven tilojen sisäilma on aistinvaraisesti tutkittuna herättänyt kysymyksiä ja aiheuttanut myös oireita osalle henkilökunnasta.
Penttinen kertoo, että sisäilmatutkimus varmisti jo aiemmin aistinvaraisesti tehtyjen tutkimusten tuloksen: rakennuksen ulkoseinissä ja maanvastaisissa seinärakenteissa on mikrobivaurioita.
– Henkilökunnan oireiluun on reagoitu jo ennen näitä tutkimuksia, esimerkiksi alakerran tiloissa on laajamittainen toiminta lopetettu jo aiemmin, Penttinen toteaa.
Alakerrassa on kerhotilojen lisäksi myös saunatilaa, autotalli ja varastotilaa. Lisäksi siellä on partiolaisten vuokraama tila, jonka rakenteista otetuista näytteistä löytyi myös mikrobeja. Sen sijaan radioamatööreillä käytössä olevan huoneen sekä Ankkuri-nimisen kerhotilan näytteet olivat puhtaita, joten toistaiseksi alakerran kerhotoiminnat siirretään Ankkuriin. Penttinen sanoo, että jatkossa alakerran tilojen käyttörajoituksia pohditaan uudelleen, jos lisätutkimuksissa tulee esille uusia mikrobilöydöksiä.
– Tarkemmat ohjeet lasten ja nuorten tilojen käytöstä antaa terveydensuojelun viranomainen, joka määrittää, voiko tiloissa olla. Muiden tilojen osalta ohjeistuksen antaa sisäilmatyöryhmä.
Nastolan seurakuntatalo on kaksikerroksinen, rinnetontille sijoittuva seurakuntarakennus, jossa sijaitsee seurakuntasaleja, kerhotiloja, toimistotiloja, varastotilaa sekä teknisiä tiloja. Kuntotutkimus tehtiin koko taloon, koska kerhotilojen lisäksi myös toimistopäädystä on henkilökunnalta tullut ilmoituksia heikosta sisäilman laadusta.
– Toimistotiloista otetuista uusimmista näytteistä selvisi, että myös siellä on muutamassa huoneessa rakenteissa mikrobeja. Tämä ei tullut yllätyksenä, sillä aistinvaraisesti rakenteista tuleva mikrobiperäinen haju on selkeästi havaittavissa. Nyt toimistosiiven perällä oleva kanttoreiden työhuone otetaan toistaiseksi pois käytöstä ja sen viereisessä työhuoneessa käytetään ilmanpuhdistinta. Toimistosiiven korjaustyöt aloitetaan tiivistyskorjauksilla niistä työhuoneista, joista löytyi tutkimuksissa ongelmia ja tämän jälkeen tiivistyskorjauksia tehdään myös muihin työhuoneisiin, Penttinen kertaa.
Toistaiseksi vähiten sisäilmaongelmia on löytynyt salitiloista ja muista kokoontumistiloista, joten niissä toiminnot jatkuvat entiseen malliin. Seurakunnan tilaisuudet, kuten muistotilaisuudet ja muut kokoontumiset jatkuvat siis kuten ennenkin.
Penttinen sanoo, että seuraavaksi kiinteistöön laaditaan terveydellisen merkityksen arviointi. Rakennuksen käyttöä turvaavat toimenpiteet on aloitettu ja talven aikana kiinteistössä tehdään tiivistyskorjauksia ja ilmanvaihtopuhdistuksia, jotta tilannetta saadaan paremmaksi ja lisäaikaa tehdä päätöksiä jatkotoimenpiteistä.
– Eli lähdetäänkö korjaamaan ja missä laajuudessa, Penttinen toteaa.
Kohteen sisäilmatilannetta arvioidaan uudelleen tammikuussa 2026.

