Lu­te­ri­lai­seen maa­il­man­liit­toon (LML) kuu­luu yh­teen­sä 148 jä­sen­kirk­koa ym­pä­ri maa­il­maa. Lii­ton mit­ta­vaa hu­ma­ni­taa­ris­ta avus­tus­työ­tä to­teut­taa sen maa­il­man­pal­ve­luo­sas­to, jon­ka joh­dos­sa on suo­ma­lai­nen Ma­ria Im­mo­nen.

Myös Suo­men Lä­he­tys­seu­ran ke­hi­ty­syh­teis­työ­pääl­lik­kö­nä toi­mi­nut Im­mo­nen on ko­ke­nut uran­sa ai­ka­na mo­nen­lai­sia suu­ri­a­kin krii­se­jä.

Hä­nen mu­kaan­sa Uk­rai­nan sota poik­ke­aa kui­ten­kin yh­des­sä suh­tees­sa kai­kis­ta muis­ta.

– Tämä on maa­il­man­po­liit­ti­ses­ti jä­ri­syt­tä­vä sekä myös suu­ri ris­ki, kos­ka hyök­kää­jä on Ve­nä­jä. Sota skaa­lau­tuu tä­män ta­kia mo­neen muu­hun­kin maa­han.

Laa­ja avus­tu­so­pe­raa­tio al­ka­mas­sa

LML:n maa­il­man­pal­ve­luo­sas­to toi­mii luon­nol­li­ses­ti myös Uk­rai­nan hy­väk­si. Se on val­mis­te­le­mas­sa laa­jaa avus­tu­so­pe­raa­ti­o­ta Uk­rai­nas­sa ja sen naa­pu­ri­mais­sa.

– Kaik­ki tuon alu­een lu­te­ri­lai­set kir­kot ovat pyy­tä­neet tu­ke­am­me. Me pys­tym­me re­surs­seil­lam­me tu­ke­maan hei­dän aut­ta­mis­työ­tään. Pai­kal­li­set lu­te­ri­lai­set kir­kot ovat ai­ka pie­niä, mut­ta ne kaik­ki ovat di­a­ko­ni­ses­ti ak­tii­vi­sia, ja niil­lä on omat va­paa­eh­tois­ver­kos­ton­sa.

Im­mo­nen huo­maut­taa, et­tä mit­ta­van hu­ma­ni­taa­ri­sen avun ohel­la kirk­ko­jen pi­tää pys­tyä hoi­ta­maan krii­sin kes­kel­lä myös pe­rus­teh­tä­vään­sä.

– Ih­mis­ten hen­gel­li­nen hätä ja ek­sis­ten­ti­aa­li­nen krii­si ovat suu­ria. Em­me me tääl­tä LML:n pää­toi­mis­tol­ta voi aut­taa sii­nä, vaan pai­kal­lis­ten kirk­ko­jen roo­li on kes­kei­nen.

LML:n his­to­ri­as­sa Uk­rai­nan ja sen lä­hi­mai­den yh­tä­ai­kai­nen aut­ta­mi­so­pe­raa­tio on ai­ka poik­keuk­sel­li­nen.

– Af­ri­kas­sa on pari ker­taa to­teu­tet­tu vas­taa­via, mut­ta siel­lä meil­lä on ol­lut hu­ma­ni­taa­ri­sen avun toi­mit­ta­mi­ses­ta pit­kä ko­ke­mus. Uk­rai­nan alu­eel­la sel­lais­ta ei ole, vaan jär­jes­tel­mä pi­tää nyt luo­da. On­nek­si pai­kal­li­set lu­te­ri­lai­set kir­kot ovat sii­nä ank­ku­rei­na.

Krii­si kes­tää vie­lä pit­kään

Hu­ma­ni­taa­ri­set haas­teet Uk­rai­nan hä­dän lie­vit­tä­mi­sek­si ovat suu­ret, mut­ta Ma­ria Im­mo­nen ei sil­ti vai­vu epä­toi­voon. Hän viit­taa ai­kai­sem­piin on­nis­tu­mi­siin.

– Toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen Eu­roo­pas­sa oli liik­keel­lä noin 45 mil­joo­naa evak­koa ja pa­ko­lais­ta. Sii­tä­kin sel­vit­tiin. Ny­ky­a­jan yh­teis­kun­nat­kin ovat ke­hit­ty­neem­piä kuin tuol­loin.

Im­mo­nen pai­not­taa, et­tä ih­mis­ten tu­li­si hen­ki­ses­ti jo nyt val­mis­tau­tua yh­teen asi­aan. Vaik­ka Uk­rai­nas­sa kä­vi­si so­ti­laal­li­ses­ti mi­ten ta­han­sa, krii­si on kes­kuu­des­sam­me vie­lä pit­kään.

– Ei­vät siel­tä pa­en­neet mil­joo­nat ih­mi­set ai­van heti ha­lua pa­la­ta tu­hot­tuun maa­han.

Maa­il­man­laa­jui­nen pers­pek­tii­vi­kin on ai­na hyvä huo­mi­oi­da. Kai­kes­ta kau­heu­des­taan huo­li­mat­ta Uk­rai­nan sota ei suin­kaan ole maa­il­man ai­noa käyn­nis­sä ole­va krii­si.

– On ole­mas­sa val­ta­va vaa­ra sii­tä, et­tä ne muut krii­sit es­ka­loi­tu­vat, kun maa­il­man ja me­di­an huo­mio on itäi­ses­sä Eu­roo­pas­sa. Nä­kyy jo merk­ke­jä sii­tä, et­tä dik­taat­to­rit käyt­tä­vät nyt ti­lan­net­ta hy­väk­seen.

Ei pa­ko­lai­sil­le omia ta­va­roi­ta

Ih­mi­set kaut­ta maa­il­man ovat avan­neet sy­dä­men­sä uk­rai­na­lai­sil­le. Maan ra­joil­le vir­taa mo­nen­lais­ta apua val­ti­oil­ta, jär­jes­töil­tä ja myös yk­si­tyi­sil­tä ta­hoil­ta.

Ma­ria Im­mo­nen ke­hot­taa lait­ta­maan avus­tu­sin­nos­sa hie­man jäi­tä hat­tuun, vaik­ka tar­koi­tus oli­si kuin­ka hyvä.

– Uk­rai­nan pa­ko­lai­sil­le ei pi­täi­si ke­rä­tä omia ta­va­roi­ta. Ei­kä myös­kään sel­lai­sia os­tet­tu­ja ta­va­roi­ta, joi­ta ei ole la­ji­tel­tu, ei­kä tie­de­tä kuka nii­tä pai­kan pääl­lä ja­kaa.

Pal­jon pa­rem­pi idea on jär­jes­tää esi­mer­kik­si myy­jäi­set, joi­den tuot­to ka­na­voi­daan Uk­rai­naan.

– Täs­sä voi käyt­tää vä­li­kä­te­nä kir­kol­li­sia tai ei-kir­kol­li­sia am­mat­ti­mai­sia toi­mi­joi­ta, joi­ta on vaik­ka kuin­ka pal­jon.

Jo hie­man folk­lo­rek­si ovat muo­dos­tu­neet me­di­an ta­ri­nat, jos­sa joku on läh­te­nyt vie­mään Uk­rai­nan ra­jal­le ta­va­raa ja ot­ta­nut sit­ten pa­luu­mat­kal­le mu­kaan pa­ko­lai­sia.

Täs­sä­kin pii­lee ris­ke­jä.

– Itäi­nen Eu­roop­pa on jo val­miik­si yk­si kan­sain­vä­li­sen ih­mis­kau­pan kes­kuk­sia. Uk­rai­nan ra­ja­seu­dul­ta on tä­män­kin so­dan ai­ka­na ih­mi­siä hä­vin­nyt. Kaik­ki tar­jo­tut kyy­dit ei­vät ole siis hy­viä, Im­mo­nen sa­noo.

Ys­tä­väl­li­syys lie­vit­tää kult­tuu­ris­hok­kia

Suo­meen on jo saa­pu­nut Uk­rai­nan pa­ko­lai­sia, ja li­sää tu­lee. Im­mo­nen kan­nus­taa va­paa­eh­toi­sia hei­dän ys­tä­vik­seen.

Ma­te­ri­aa­li­sen avun li­säk­si myös hen­ki­nen tuki on tar­peen. Muu­ta­ma pe­ru­sa­sia kan­nat­taa kui­ten­kin pai­naa mie­leen.

– On muis­tet­ta­va se, et­tä uk­rai­na­lai­set ei­vät ole tul­leet tän­ne vie­raa­seen kult­tuu­riin hu­vik­seen. He ovat vä­sy­nei­tä ja trau­ma­ti­soi­tu­nei­ta, ja tar­vit­se­vat hel­lää koh­te­lua. Pa­ko­lai­sil­la on myös val­ta­va hätä Uk­rai­naan jää­nei­den per­heen­jä­sen­ten­sä ja ys­tä­vien­sä puo­les­ta.

Im­mo­nen to­te­aa, et­tä yh­teys uk­rai­na­lais­pa­ko­lai­siin voi luon­te­vas­ti al­kaa vaik­ka­pa las­ten vä­li­tyk­sel­lä. Kie­li­muu­ri ei pie­nil­lä nou­se es­teek­si.

– Äi­tien ja isien ei kan­na­ta siis hiek­ka­laa­ti­kol­la pe­lä­tä men­nä is­tu­maan vie­raan nä­köi­sen ih­mi­sen vie­reen, kun lap­sem­me leik­ki­vät. Ys­tä­väl­li­nen vas­taa­not­to on näil­le ih­mi­sil­le to­del­la te­ra­peut­tis­ta.

Kär­si­myk­sen jäl­keen koit­taa valo

So­das­ta ja sen kau­heis­ta lie­veil­mi­öis­tä huo­li­mat­ta kris­ti­kun­ta val­mis­tau­tuu pää­si­äi­seen. Tämä kos­kee myös Sveit­sin Ge­ne­ves­sä asu­vaa Ma­ria Im­mo­sen per­het­tä. Het­ken ir­tau­tu­mi­nen töis­tä on enem­män kuin pai­kal­laan.

– Mi­nul­la on pal­jon työ­tä, ja usein sii­hen liit­tyy stres­siä. On­kin vält­tä­mä­tön­tä miet­tiä joka päi­vä myös mui­ta asi­oi­ta kuin maa­il­man krii­se­jä ja hu­ma­ni­taa­ris­ta aut­ta­mis­ta. On tär­ke­ää liik­kua ul­ko­na ja ihail­la vaik­ka­pa ke­vään edis­ty­mis­tä. Tääl­lä Kes­ki-Eu­roo­pas­sa se ete­nee­kin jo pit­käl­lä.

Im­mo­set ai­ko­vat viet­tää pää­si­äis­tä nor­maa­liin ta­paan. Hän muis­tut­taa sii­tä, et­tä pää­si­äi­sen ydi­na­ja­tus on se, et­tä val­ta­van kär­si­myk­sen jäl­keen koit­taa valo.

– Nyt meil­lä on me­nos­sa eh­kä juu­ri se kär­si­myk­sen kau­si, joka vä­rit­tää val­mis­tau­tu­mis­tam­me suu­reen juh­laan. Nä­em­me me­di­as­ta nä­ky­jä, joi­ta ke­nen­kään ei pi­täi­si näh­dä.

Lo­pus­sa elä­mä kui­ten­kin voit­taa. Pi­tää tie­toi­ses­ti aset­tua elä­män puo­lel­le.

– Ei saa läh­teä mu­kaan sii­hen aja­tuk­seen, et­tä kaik­ki päät­tyy kau­heu­teen, Ma­ria Im­mo­nen miet­tii.