Pää­si­äis­mu­na

Mi­kä­pä so­pi­si pa­rem­min pää­si­äi­sen sym­bo­lik­si kuin muna, joka on lu­kui­sis­sa kult­tuu­reis­sa mer­kin­nyt uu­den elä­män al­kua ja he­del­mäl­li­syyt­tä. Se esiin­tyy niin egyp­ti­läis­ten ja in­ko­jen myy­teis­sä kuin Ka­le­va­lan maa­il­man­syn­ty­ru­nos­sa­kin. Mui­nai­set ger­maa­nit uh­ra­si­vat mu­nia ke­vät­päi­vän­ta­sauk­sen ai­kaan ke­vään ju­ma­lat­ta­rel­le Os­te­ral­le. Kris­til­li­ses­sä pe­rin­tees­sä muna sym­bo­loi pää­si­äis­sa­no­maa, Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus­ta. Mu­nas­ta kuo­riu­tu­vat ti­put ja yl­lä­tyk­siä si­säl­tä­vät pää­si­äis­mu­nat ku­vas­ta­vat ne­kin omal­la ta­val­laan pää­si­äis­ker­to­muk­sen suur­ta yl­lä­tys­tä.

Kris­ti­tyt ovat vär­jän­neet ja ko­ris­tel­leet mu­nia jo sa­to­jen vuo­sien ajan. Le­gen­dan mu­kaan Ma­ria Mag­da­le­na lah­joit­ti kei­sa­ri Ti­be­riuk­sel­le his­to­ri­an en­sim­mäi­sen pää­si­äis­mu­nan, joka an­ta­mis­het­kel­lä vär­jäy­tyi pu­nai­sek­si. Van­hin tun­net­tu kir­jal­li­nen mai­nin­ta pää­si­äis­mu­nis­ta tun­ne­taan 900-lu­vul­ta, kreik­ka­lai­sen luos­ta­rin kä­si­kir­joi­tuk­ses­ta, jos­sa oh­jeis­te­taan juh­li­maan pää­si­äis­tä lah­joit­ta­mal­la ka­nan­mu­nia sekä ter­veh­ti­mäl­lä: ”Kris­tus nou­si kuol­leis­ta!”

Ka­nan­mu­nil­la tai muil­la lin­nun­mu­nil­la her­kut­te­lu pää­si­äi­se­nä on ol­lut myös käy­tän­nön sa­ne­le­maa, sil­lä paas­ton ai­ka­na ka­nan­mu­nia ker­tyi va­ras­toon ja toi­saal­ta lin­tu­jen mu­nin­ta myös vil­kas­tui tal­ven jäl­keen. Kan­san­pe­rin­tees­sä va­rik­sen­kin us­kot­tiin mu­ni­van pää­si­äi­se­nä.

Kananmunilla tai muilla linnunmunilla herkuttelu pääsiäisenä on ollut myös käytännön sanelemaa. Kristinuskon myötä pyhät oksat puolestaan alkoivat symboloida palmunlehviä, joilla kansa tervehti Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Vir­po­mi­nen

Py­hil­lä ok­sil­la huis­ki­mi­nen on iki­van­ha tapa, jota on har­joi­tet­tu niin kris­til­li­sis­sä kuin muis­sa­kin kult­tuu­reis­sa pa­ho­jen hen­kien kar­kot­ta­mi­sek­si ja ter­vey­den sekä on­nen saa­vut­ta­mi­sek­si. Paju on suo­ma­lai­ses­sa pe­rin­tees­sä tun­net­tu lää­kin­näl­li­se­nä ja voi­mal­li­se­na kas­vi­na, jon­ka avul­la on et­sit­ty ve­si­suo­ni­a­kin.

Kris­ti­nus­kon myö­tä py­hät ok­sat al­koi­vat sym­bo­loi­da pal­mun­leh­viä, joil­la kan­sa ter­veh­ti Je­ru­sa­le­miin rat­sas­ta­vaa Jee­sus­ta. Ka­to­li­siin pää­si­äis­kul­ku­ei­sin ok­sat ovat kuu­lu­neet jo 500-lu­vul­la. Poh­jo­las­sa pa­jun­kis­sa­ok­sat sai­vat tä­män kun­ni­a­teh­tä­vän, sil­lä pa­jut ovat näil­lä le­vey­sas­teil­la ke­vään en­sim­mäi­set kuk­ki­jat. Vir­poa-sana on pe­räi­sin ve­nä­jän kie­len pa­jua tar­koit­ta­vas­ta ver­ba-sa­nas­ta. Or­to­dok­si­ses­sa pe­rin­tees­sä vit­sat siu­na­taan kir­kos­sa en­nen vir­po­mis­ta.

Pal­mu­sun­nun­tai­nen vir­po­mi­sen pe­rin­ne ter­veyt­tä ja vir­voi­tus­ta toi­vot­ta­vi­ne lo­rui­neen on le­vin­nyt idäs­tä muu­al­le Suo­meen siir­to­kar­ja­lais­ten vä­li­tyk­sel­lä ja se­koit­tu­nut luo­vas­ti län­ti­sen Suo­men trul­li­pe­rin­tee­seen. Pik­ku­noi­tien kier­te­ly lan­ka­lau­an­tai­na ta­los­ta ta­loon pe­rus­tuu hy­vän ja pa­han val­ta­tais­te­lua ku­vas­ta­vaan tra­di­ti­oon, jon­ka mu­kaan Kris­tuk­sen le­vä­tes­sä hau­das­sa trul­leil­la oli ti­lai­suus lii­kus­kel­la ti­hu­töis­sä.

Pohjois-Eurooppaan se lienee levinnyt munkkien mukana. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Nar­sis­si

Pää­si­äis­tä on juh­lis­tet­tu Suo­mes­sa nar­sis­sein jo 1800-lu­vul­la, ja kel­ta­nar­sis­si tun­ne­taan meil­lä myös pää­si­äis­lil­jan ni­mel­lä. Sit­keä ja elin­voi­mai­nen si­pu­li­kas­vi sym­bo­loi toi­voa, iloa, uut­ta al­kua ja ylös­nou­se­mus­ta. Ete­läi­sem­mäs­sä Eu­roo­pas­sa se nou­see mul­las­ta juu­ri so­pi­vas­ti pää­si­äi­sen tie­noil­la, ja täs­tä ker­to­vat myös sen eng­lan­nin- ja sak­san­kie­li­set ni­met lent lily ja os­terg­loc­ke. Kuk­kaa on vil­jel­ty eu­roop­pa­lai­sis­sa puu­tar­hois­sa vuo­si­sa­to­ja, mut­ta se on tun­net­tu myös mui­nai­ses­sa Egyp­tis­sä sekä kreik­ka­lai­ses­sa my­to­lo­gi­as­sa, jon­ka Nar­kis­sos-ta­rus­ta sen ni­mi­kin muis­tut­taa.

Nar­sis­sin otak­su­taan saa­pu­neen Bri­tan­ni­aan roo­ma­lais­ten val­loit­ta­jien mu­ka­na roh­dos­kas­vik­si. Poh­jois-Eu­roop­paan se lie­nee le­vin­nyt munk­kien mu­ka­na. Vii­meis­tään 1700-lu­vul­la nar­sis­sia on vil­jel­ty Suo­mes­sa­kin.

Lam­mas

Pää­si­äis­lam­paan syö­mi­nen on yleis­ty­nyt Suo­mes­sa vas­ta vii­me vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na. Mo­nel­le kyse on en­si­si­jai­ses­ti her­kut­te­lus­ta, mut­ta kris­til­li­ses­sä maa­il­mas­sa lam­mas on pää­si­äi­sen ruo­ka­pe­rin­teis­tä van­him­pia ja kan­taa sekä juu­ta­lais­ta et­tä kris­til­lis­tä sym­bo­liik­kaa. Jo en­nen ajan­las­kum­me al­kua juu­ta­lai­set ovat viet­tä­neet pe­sah-juh­laa Egyp­tin or­juu­des­ta va­pau­tu­mis­ta muis­tel­len. Tä­män muis­tok­si oli ta­pa­na uh­ra­ta ka­rit­sa Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä. Kris­tit­ty­jen pää­si­äi­nen ra­ken­tuu juu­ta­lai­sen pe­rin­teen juu­ril­le, sil­lä Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­man vai­heet ja vii­mei­nen ate­ria ope­tus­las­ten kans­sa ajoit­tui­vat pe­sah-juh­lan yh­tey­teen. Ole­tet­ta­vas­ti Jee­sus ope­tus­lap­si­neen on naut­ti­nut ate­ri­al­laan juu­ta­lai­sen ta­van mu­kai­ses­ti lam­mas­ta.

Jo var­hai­ses­sa kris­til­li­ses­sä pe­rin­tees­sä Jee­suk­sen ris­tin­kuo­le­ma rin­nas­tui vi­at­to­man ka­rit­san koh­ta­loon. Muun mu­as­sa apos­to­li Paa­va­li ver­ta­si Jee­sus­ta uh­ri­ka­rit­saan.

Mämmitraditio ja mämmi-sana ovat suomalaista perua, mutta samankaltaisia jauhoista ja maltaista haudutettuja puuroja on tunnettu muissakin kulttuureissa. Kuva: Teemu Leppänen

Teemu Leppänen

Mäm­mi

Suo­ma­lais­ten ai­nut­laa­tui­nen pää­si­äis­herk­ku, mäm­mi, on osoi­tus van­han ruo­ka­pe­rin­teen yh­dis­ty­mi­ses­tä kris­til­li­seen tra­di­ti­oon. Kan­sa­no­mai­sen ruo­an tie­de­tään ol­leen lou­nais­suo­ma­lais­ten ja hä­mä­läis­ten herk­kua ai­na­kin 1100-lu­vul­ta läh­tien. Muu­al­la Suo­mes­sa mäm­mi yleis­tyi vas­ta 1900-lu­vul­la. Ruis­jau­hois­ta ja -mal­tais­ta imel­ly­tet­ty mus­ta ja ma­kea puu­ro lie­nee ol­lut hy­vän säi­ly­vyy­ten­sä vuok­si kä­te­vä reis­su­e­väs, ja sii­hen vii­ta­ten mäm­mi-sana esiin­tyy Hä­meen Här­kä­tien var­rel­la van­has­sa pai­kan­ni­mis­tös­sä­kin. En­nen mui­noin mäm­miä pais­tet­tiin ja säi­ly­tet­tiin tuo­hes­ta teh­dys­sä ro­pees­sa eli tuok­ko­ses­sa.

Mäm­mit­ra­di­tio ja mäm­mi-sana ovat suo­ma­lais­ta pe­rua, mut­ta sa­man­kal­tai­sia jau­hois­ta ja mal­tais­ta hau­du­tet­tu­ja puu­ro­ja on tun­net­tu muis­sa­kin kult­tuu­reis­sa.

En­sim­mäi­set kir­jal­li­set mai­nin­nat mäm­mis­tä pää­si­äi­sen ruo­ka­na ovat 1700-lu­vul­ta. Kris­til­li­ses­sä pe­rin­tees­sä sii­tä tuli suo­ma­lai­nen vas­ti­ne juu­ta­lai­sen pe­sah-juh­lan hap­pa­mat­to­mal­le lei­väl­le. Ruo­ka so­vel­tui ka­to­li­seen paas­toon, jon­ka an­ka­rin päi­vä oli pe­rin­tei­ses­ti pit­kä­per­jan­tai. Kris­tuk­sen kär­si­myk­sis­tä muis­tut­ta­va­na pii­nal­li­se­na päi­vä­nä ruo­an­lait­to­kin oli kiel­let­ty, jo­ten kyl­mä­nä lu­si­koi­ta­va mäm­mi sopi päi­vän ate­ri­ak­si.

Pupu

Jä­nis on mo­nis­sa kult­tuu­reis­sa uu­den elä­män ja he­del­mäl­li­syy­den sym­bo­li – on­han se no­pea li­sään­ty­mään. Van­has­sa ang­lo­sak­si­ses­sa my­to­lo­gi­as­sa ke­vään ju­ma­la­tar ot­ti mu­ni­van pää­si­äis­jä­nik­sen hah­mon, ja myö­hem­min kris­ti­nus­ko omak­sui pu­pun omiin tar­koi­tuk­siin­sa. Jä­nik­sen us­kot­tiin nuk­ku­van sil­mät au­ki, ja kris­ti­tyil­le tämä ku­vas­ti Kris­tus­ta, joka ei nuk­ku­nut­kaan lo­pul­li­ses­ti ikui­seen uneen.

Mu­nia tuo­va ja kät­ke­vä pupu oli lap­sil­le iloa tuot­ta­va suo­sit­tu pää­si­äis­hah­mo jo 1600-lu­vun Kes­ki-Eu­roo­pas­sa, eten­kin pro­tes­tant­tien pa­ris­sa. Suo­ma­lai­sil­le pää­si­äis­pu­pu tuli tu­tuk­si 1900-lu­vul­la. Suk­laa­te­ol­li­suus on me­nes­tyk­sek­kääs­ti val­jas­ta­nut käyt­töön­sä niin pu­put kuin mu­nat­kin.

Läh­teet:

Ma­ri­an­ne Flin­ken­berg-Glusch­koff & Lii­sa Heik­ki­lä-Palo: Pää­si­äi­nen, juh­lien juh­la (Maa­hen­ki 2013).

Juha Nirk­ko (toim.): Pää­si­äi­nen. Juh­la­tie­toa, ku­via ja ker­to­muk­sia (SKS 1997). Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suu­den Seu­ra, Yle, In­terf­lo­ra, Muis­to­jen kas­vit -blogi, Wi­ki­pe­dia, Ruo­ka­tie­to­yh­dis­tys