Ajattelen ääneen: Välitetään lapsista leimaamisen sijaan
Lahden seurakunnat
Lapsuuteni perheessä lasten kaverit olivat aina tervetulleita kyläilemään. Etenkin hankalissa perheoloissa eläviä lapsia äiti kehotti kutsumaan kylään koulun jälkeen. Meillä oli rauhallista viettää iltapäivää ja jotakin välipalaakin oli tarjolla kavereille.
Myöhemmin jäimme juuri täysi-ikäisen veljeni kanssa kaksin kotia pitämään. Naapuruston aikuiset kyselivät useinkin: Mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin? Osa luokkatoverieni vanhemmista toivottivat minut koska vain tervetulleeksi yökylään tai ruokapöytään. Sain kokea huolenpitoa muiden aikuisten taholta, kun omat vanhempani olivat tuhansien kilometrien päässä.
Omassa kodissani ovet ovat olleet avoinna lasten kaverien vierailuille. Olemme ohjanneet lapsia mieluummin kutsumaan kavereita meille, kuin viettämään aikaa kylillä pyörien. Kotona on ollut hyvä tutustua lasten kavereihin ja heidän vanhempiinsa. Tarvittaessa on ollut helppo ottaa yhteyttä kaverien vanhempiin. Olemme kaikki aikuiset tienneet mitä näille lapsille kuuluu ja missä he pääsääntöisesti liikkuvat.
Sijoitettujen lasten myötä muiden aikuisten käyttäytyminen on tullut esille niin hyvässä kuin pahassakin.
Meidän sijoitetut lapsemme ovat innokkaasti puhuneet ohikulkijoille koulumatkalla tai kotikadulla. Alakoulun aikana sain usein kuulla kylillä, kuinka se teidän poika on niin aurinkoinen tai teidän tytön kanssa on niin kiva keskustella muutama sana aamuisin koiraa ulkoiluttaessa. Lapsia kohdattiin mukavasti ja keskusteltiin kuulumiset.
Ikäviin kokemuksiin kuuluu se, jolloin yksi lapsi oli tervetullut kaverin kotiin, mutta hän oli mieluisa leikkikaveri siihen asti, kunnes kaverin kotona kuultiin, että kyseessä on sijoitettu lapsi. Siihen loppui kaveruus.
Hämmästyttävän usein kuulen arviointia siitä, miten jonkun lapsen vanhemmat ovat esimerkiksi alkoholisteja, ja lapsi leimataan vanhempiensa käytöksen takia. Eikö siinä tilanteessa tulisi paremminkin nousta välittäminen esille?
Kutsutaan sellaista lasta kotiin yökylään. Ollaan turvallisia aikuisia hänelle ja annetaan hänelle kokemus, että lähellä on muita aikuisia, jotka välittävät hänestä ja jotka huolehtivat hänestä silloin, kun omat aikuiset eivät jaksa tai kykene siihen.
Huolenpitoa on myös tehdä huoli-ilmoitus lapsesta silloin, kun sellaiselle on tarve.
Muutama sana tai muu osoitus siitä, että huomaan sinut ja haluan tietää mitä sinulle kuuluu ja että olen tässä, jos tarvitset minua, ovat tärkeitä lapsille ja nuorille – ja niin vähän aikaa ja voimia vieviä meille sanojille.
Kirjoittaja on diakoniatyöntekijä, joka on työskennellyt Nastolan seurakunnassa.