Hanna Rikkanen: millainen on hyvä elämä tai hyvä kuolema?
Jani Mahkonen
Isoisäni kuoli hiljattain, lähes kirjaimellisesti saappaat jalassa ja omassa kodissaan. Näin hän oli itse toivonutkin. Tuossa samassa kodissa hän oli syntynyt 95 vuotta aiemmin ja elänyt lähes koko elämänsä. Tämä tapahtuma ja se, miten olen nykyisessä tehtävässäni hyvin paljon elämän päättymisen ja kuoleman kanssa tekemisissä, on saanut minut pohtimaan, millainen on hyvä kuolema? Ja ennen kaikkea, mitä on hyvä elämä?
Ajatus kuolemasta on monelle meistä jossain määrin vieras tai pelottava. Vaikka tiedän kuoleman olevan ainoa takuuvarma tapahtuma jokaisen ihmisen kohdalla, ajatus oman elämän päättymisestä tuntuu kaukaiselta. Näin ainakin siihen asti, kunnes kuolema muistuttaa läsnäolostaan vakavan sairastumisen, äkillisen onnettomuuden tai toimintakyvyn heikkenemisen muodossa. Myös iän karttuessa ajatus elämän päättymisestä alkaa tuntua todelliselta vaihtoehdolta, vaikka elämää vielä suunnittelisi eteenpäin.
Eräässä kuolemaa käsittelevässä podcastissa pohdittiin kysymystä, miten toimisit, jos saisit tietää elämää olevan jäljellä 30 vuotta? Tai jos tiedossa olisi, että elinvuosia olisi 10? Entäpä silloin, jos saisit kuulla, että elämää olisi jäljellä ainoastaan vuosi tai miten haluaisit käyttää ajan, jos tietäisit elämää olevan jäljellä vain viikkoja tai päiviä?
Arvelen, että useimmat ihmiset haluaisivat käyttää jäljellä olevan elämän niin, että siitä karsiutuisi kaikki turha pois. Ainakin silloin, jos tietäisi elämää olevan jäljellä enää lyhyen aikaa. Silloin haluaisi keskittyä siihen, mikä oikeasti tuntuu merkitykselliseltä. Viettää aikaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat itselle tärkeitä ja kenelle minä olen tärkeä.
Hyvä elämä on jokaiselle hieman erilainen. Yhdistävänä tekijänä voisi olla kokemus siitä, että on saanut tehdä itselle mielekkäitä asioita, kokea rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Hyvä kuolema voisi puolestaan olla sellainen, että ei joudu kärsimään kivuista tai olemaan ahdistunut. Sellainen, että voisin kokea levollisuutta ja olevani valmis jättämään tämän elämän.
Vaikka oman elämän pituutta ei tietäisi, on toisinaan hyvä pysähtyä ajatukseen, elänkö niin, että voin sanoa eläneeni hyvän elämän. Tai jos tämä päivä on loppuelämäni paras päivä, niin mikä siitä tekee hyvän?
Kirjoittaja on sairaalapastori