”Kir­kon pe­rus­teh­tä­vä eli mis­sio on edis­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja ju­lis­taa Jee­sus­ta Kris­tus­ta maa­il­man pe­las­ta­ja­na. Tämä on kir­kon ole­mas­sa­o­lon pe­rim­mäi­nen syy.”

Näin sa­no­taan kirk­kom­me stra­te­gi­as­sa. Mei­dän tär­kein teh­tä­väm­me on siis ju­lis­taa sa­no­maa Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Kaik­ki muu on enem­män tai vä­hem­män ke­häl­lis­tä.

En­sim­mäi­set vii­kot piis­pa­na ovat ol­leet työn­täy­tei­set. Huo­maan, et­tä odo­tuk­set uut­ta piis­paa koh­taan ovat val­ta­vat ja odo­tuk­set ovat hy­vin eri­lai­sia.

Koh­taa­mi­sis­sa seu­ra­kun­nis­sa ja hiip­pa­kun­nal­li­sis­sa ta­paa­mi­sis­sa sy­dän­tä­ni on läm­mit­tä­nyt ih­mis­ten ilo ja in­nos­tus. Toki olen saa­nut myös huo­les­tu­nei­ta yh­tey­de­not­to­ja sii­tä, mi­ten kirk­ko­lai­van nyt käy.

Kir­kos­sa on iso­ja ky­sy­myk­siä rat­kais­ta­va­na, mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta us­kal­lan sa­noa, et­tä hy­vin käy. Sa­no­ma Kris­tuk­ses­ta on kii­ri­nyt yli 2000 vuot­ta.

Se on kul­ke­nut läpi äi­ti­kir­kon ja­kaan­tu­mi­sen, re­for­maa­ti­on ja jat­kaa edel­leen mat­kaa, kos­ka kyse ei ole sii­tä, mi­ten ih­mi­set osaa­vat kirk­koa tai sa­naa hoi­taa, vaan kyse on Ju­ma­lan työs­tä. Sik­si myös kirk­ko on ja py­syy, vaik­ka se his­to­ri­an saa­tos­sa on­kin muut­ta­nut muo­to­aan ja var­mas­ti muut­tuu vie­lä tu­le­vai­suu­des­sa­kin.

Kirk­ko­la­ki mää­rit­tää kirk­kom­me teh­tä­vän seu­raa­vas­ti: Tun­nus­tuk­sen­sa mu­kai­ses­ti kirk­ko ju­lis­taa Ju­ma­lan sa­naa ja ja­kaa sak­ra­ment­te­ja sekä toi­mii muu­ten­kin kris­til­li­sen sa­no­man le­vit­tä­mi­sek­si ja lä­him­mäi­sen­rak­kau­den to­teut­ta­mi­sek­si (KL §2).

Tämä on pe­rus­teh­tä­väm­me. Mi­ten sitä teh­dään ja osaam­me­ko yh­des­sä hoi­taa tätä teh­tä­vää, on­kin sit­ten jo toi­nen jut­tu. Hyvä joh­ta­ja kui­ten­kin ai­ka ajoin pa­laut­taa mie­leen pe­rus­teh­tä­vän, kos­ka ih­mis­mie­li al­kaa hel­pos­ti nä­per­rel­lä muu­ta. Luo­tan täy­sin Ju­ma­lan sa­naan, et­tä se edel­leen kii­rii ja kos­ket­taa sie­lu­ja.  

Kun työs­ken­te­lin ko­ti­mai­ses­sa mai­nos­ra­di­os­sa, meil­lä kävi vie­raa­na alan huip­puo­saa­ja Lon­toos­ta. Mai­nos­ra­di­os­sa tais­tel­laan kuu­li­jois­ta sekä ra­di­oa­jas­ta, ja tär­kein ky­sy­mys oli tie­tys­ti, mi­ten saa­da kuu­li­jat py­sy­mään omal­la ka­na­val­lam­me.

Huip­puo­saa­jan vas­taus oli erit­täin yk­sin­ker­tai­nen: kes­kit­ty­kää omaan te­ke­mi­seen­ne, äl­kää käyt­tä­kö ener­gi­aa ja ai­kaa mui­den te­ke­mis­ten vah­taa­mi­seen. Mi­nus­ta se oli­si hyvä oh­je kir­kon­kin pii­ris­sä. Kes­ki­ty­tään pe­rus­teh­tä­vään.

Jee­sus it­se asi­as­sa pu­huu sa­man asi­an puo­les­ta. Kun ope­tus­lap­set tu­le­vat va­lit­ta­maan hä­nel­le, et­tä ai­van vää­rät ih­mi­set pu­hu­vat Jee­suk­sen ni­mis­sä, Jee­sus vas­taa heil­le, et­tä hei­tä ei pidä es­tää vaan an­taa toi­mia. Joka ei ole Jee­sus­ta vas­taan, on hä­nen puo­lel­laan ja joka ei yh­des­sä Jee­suk­sen kans­sa ko­koa, hän ha­jot­taa (Luuk. 9:49-50, 11:23).

Meil­lä on pe­rus­teh­tä­vä. Se on maa­il­man hie­noin teh­tä­vä ja sii­hen kut­su­taan mei­tä kaik­kia. Ju­lis­te­taan Jee­sus­ta!

Kir­joit­ta­ja on Mik­ke­lin hiip­pa­kun­nan piis­pa.