Ko­ro­na­vi­ruk­sen le­vi­tes­sä, so­dan mur­ta­es­sa tur­val­li­suu­den tun­net­ta ja kes­kel­lä il­mas­tok­rii­siä yk­si­tyi­sen ih­mi­sen mah­dol­li­suu­det vai­kut­taa asi­oi­hin tun­tu­vat ole­mat­to­mil­ta. Mitä minä voin teh­dä? Mikä on kris­ti­tyn tapa toi­mia ti­lan­tees­sa, jos­sa huo­let, pel­ko ja la­maan­nus tah­to­vat täyt­tää mie­len?

Tä­män het­ken maa­il­man ti­lan­ne on meil­le ny­ky­su­ku­pol­vel­le ai­nut­ker­tai­nen. Sen si­jaan edel­tä­vät su­ku­pol­vet ovat elä­neet kul­ku­tau­tien, so­tien ja luon­non­mul­lis­tus­ten kes­kel­lä. Mi­ten he ovat jak­sa­neet ja sel­vin­neet?

Be­ne­dic­tus Nur­si­a­lai­sen (n. 480–543) laa­ti­maa luos­ta­ri­sään­töä pi­de­tään län­ti­sen luos­ta­ri­lai­tok­sen pe­rus­ta­na. Se kir­joi­tet­tiin 1500 vuot­ta sit­ten jär­jes­tä­mään munk­kien elä­mää yh­tei­sö­nä. Sään­nön pe­rus­pe­ri­aat­tei­ta oli­vat ru­kous ja työ. Se tun­ne­taan­kin la­ti­nan­kie­li­ses­tä sa­non­nas­ta "ora et la­bo­ra", ru­koi­le ja tee työ­tä.

Poik­keu­sa­jat pa­kot­ta­vat ta­ju­a­maan, et­tei elä­mä lop­pu­jen lo­puk­si ole omis­sa kä­sis­säm­me. Ru­kous suun­taa ih­mi­sen koh­ti Ju­ma­laa, et­si­mään tur­vaa it­se­ään suu­rem­mas­ta ja vah­vem­mas­ta.

Eri puo­lil­ta maa­il­maa on kuu­lu­nut yh­tääl­tä ke­ho­tuk­sia ru­kouk­seen, toi­saal­ta tie­to­ja ru­koi­le­vis­ta ih­mi­sis­tä. Ru­kous koh­dis­tuu Ju­ma­lal­le, mut­ta muut­taa ai­na myös mei­tä it­se­äm­me.

Pe­rim­mäi­nen tur­vam­me on Ju­ma­las­sa. Huol­ten, pel­ko­jen ja epä­var­muu­den kes­kel­lä olem­me Ju­ma­lan edes­sä. Hä­nen kan­net­ta­vak­seen saa an­taa kai­ken, ky­sy­myk­set, tun­teet, jopa pe­lot­kin.

Työ pi­tää kiin­ni elä­mäs­sä, en­kä tar­koi­ta ai­no­as­taan palk­ka­työ­tä, vaan kaik­kea ar­kis­ta te­ke­mis­tä ja päi­vän ryt­miä. Te­oil­lam­me voim­me vai­kut­taa pait­si omaan myös lä­him­mäis­ten elä­mään.

Ko­ro­na­pan­de­mi­an ope­tuk­sia on, et­tä jo­kai­sen ih­mi­sen te­oil­la on mer­ki­tys­tä. Yk­si­kin riit­tää tar­tut­ta­maan tau­din mo­niin ih­mi­siin, ja vas­taa­vas­ti yh­den­kin eris­täy­ty­mi­nen voi suo­ja­ta lu­ke­mat­to­mia lä­him­mäi­siä.

Il­mas­ton­muu­tok­sen eh­käi­se­mi­ses­sä on ko­ros­tet­tu yk­si­lön ku­lu­tus­tot­tu­mus­ten ja elä­män­ta­po­jen muu­tos­ten mer­ki­tys­tä. Yk­sit­täis­ten ih­mis­ten te­ois­ta muo­dos­tuu vir­ta, jol­la on vai­ku­tus­ta.

Uk­rai­nan so­dan ai­ka­na suo­ma­lais­ten tah­to aut­taa on ol­lut en­nä­tyk­sel­lis­tä. Ih­mi­sil­lä on ol­lut halu tu­kea eri ta­voin uk­rai­na­lai­sia. Ke­räyk­set ovat tuot­ta­neet en­nä­tys­tu­lok­sia, ta­va­ra­lah­joi­tuk­sia on vir­ra­nut vä­lil­lä enem­män kuin on vii­sas­ta toi­mit­taa eteen­päin, ja jot­kut ovat läh­te­neet ha­ke­maan pa­ko­lai­sia jopa omil­la au­toil­laan Suo­meen.

Yk­si ih­mi­nen ei voi pe­las­taa koko maa­il­maa, mut­ta yh­den ih­mi­sen koko maa­il­man hän voi pe­las­taa. Täl­lä vii­sau­del­la No­be­lin rau­han­pal­kin­non saa­nut Äi­ti Te­re­sa (1910–1997) opet­ti: "Jos et voi ruok­kia sa­taa ih­mis­tä, syö­tä vain yk­si."

Kun poh­din, mitä hyö­tyä mi­nun pie­nis­tä te­ois­ta­ni on, vas­taus on: pal­jon­kin. Äi­ti Te­re­sa on to­den­nut: "Me it­se tun­nem­me, et­tä se, mitä teem­me, on vain pi­sa­ra me­res­sä. Mut­ta val­ta­me­ri oli­si vä­hem­män, kos­ka puut­tuu pi­sa­ra." Voi­sit­ko sinä ol­la pi­sa­ra me­res­sä?

Ora et la­bo­ra – ru­koi­le ja tee työ­tä. Yk­sin­ker­tai­nen neu­vo oh­jaa eri­tyi­ses­ti poik­keu­sai­koi­na tur­vau­tu­maan Ju­ma­laan ja toi­mi­maan lä­him­mäi­sen par­haak­si.

Kir­joit­ta­ja on Mik­ke­lin hiip­pa­kun­nan piis­pa.