Py­hä­kou­lus­ta nou­see py­säh­ty­nei­tä men­neen maa­il­man mie­li­ku­via. Lap­set is­tu­vat pai­kal­laan ja kuun­te­le­vat. Esi­ku­vak­si aset­tu­va ai­kui­nen opet­taa. ”Kilt­ti kuin py­hä­kou­lu­lai­nen” sa­no­taan, kun tar­koi­te­taan nai­i­via ja vä­ri­tön­tä. Ei ih­me, et­tä moni ajat­te­lee py­hä­kou­lun men­neen me­no­jaan.

Py­hä­kou­lu­lais­ten mää­rä on­kin las­ke­nut niin, et­tä mo­nes­sa Suo­men seu­ra­kun­nas­sa py­hä­kou­lua ei enää ole. Sen myö­tä seu­ra­kun­tien lap­set ovat me­net­tä­mäs­sä ti­lan, jos­sa pää­o­sas­sa ei­vät ole si­nän­sä tär­ke­ät yh­des­sä puu­hai­le­mi­nen tai van­hem­mil­le tar­jot­tu le­po­het­ki, vaan lap­sen hen­gel­li­nen elä­mä. Toi­sin kuin seu­ra­kun­nan päi­vä­ker­hot, il­ta­päi­vä­ker­hot ja lei­rit, py­hä­kou­lu on avoin kai­kil­le. Jous­ta­vas­ti ja kek­se­li­ääs­ti to­teu­tet­tu­na sitä ei­vät ra­jaa kel­lo­nai­ka, ko­koon­tu­mis­paik­ka ei­kä vii­kon­päi­vä.

Py­hä­kou­lu on tai­vaan lah­ja per­heel­le, joka ha­lu­ai­si lap­sen op­pi­van il­ta­ru­kouk­sen, oman us­kon­non juh­la­pe­rin­net­tä, vir­siä, lau­lu­ja ja län­ti­sen kult­tuu­rim­me pe­rus­ker­to­muk­sia. Seu­ra­kun­ta al­koi kui­ten­kin ujos­tel­la tai vä­hä­tel­lä nii­den esil­lä pi­tä­mis­tä sa­maan ai­kaan, kun kris­til­li­nen tapa ja ym­mär­rys ohe­ni­vat kou­luis­sa ja ko­to­na. Nyt per­heet miet­ti­vät, mitä vas­ta­ta lap­sen suu­riin elä­män ja kuo­le­man ky­sy­myk­siin. Mi­ten lap­ses­ta kas­vaa us­kon­to­lu­ku­tai­toi­nen maa­il­man­kan­sa­lai­nen, jos hän ei tun­ne omaa us­kon­to­aan?

Py­hä­kou­lu ajau­tui si­vu­rai­teel­le, kun seu­ra­kun­tien kas­va­tus am­mat­ti­mais­tui ja py­hä­kou­lu jäi hy­vän­tah­tois­ten va­paa­eh­tois­ten har­teil­le. Se al­koi to­teu­tua lii­an sa­tun­nai­ses­ti ja lii­an usein vain mes­sun ai­ka­na, jol­loin kä­vi­jä­jouk­ko ra­jau­tui kir­kol­li­ses­ti ak­tii­vien lap­siin.  

Suo­men Py­hä­kou­lun Ys­tä­vät on työs­tä­nyt py­hä­kou­lun nuk­ka­vie­rua brän­diä ja päät­tä­nyt aut­taa sen uu­teen nou­suun.  

– Toi­vom­me seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jöi­den, eri­tyi­ses­ti pap­pien, he­rää­vän huo­maa­maan las­ten hen­gel­li­set tar­peet ja te­ke­mään ti­laa hei­dän ajat­te­lul­leen, sa­noo työs­ken­te­lyyn osal­lis­tu­nut Ani­ta Ah­ti­ai­nen Las­ten ja nuor­ten kes­kuk­ses­ta.

– Jos py­hä­kou­lu oli­si las­ten val­ta­kun­ta, niin kuin sen mei­dän mie­les­täm­me pi­täi­si, se ko­ros­tai­si las­ta us­kon sa­noit­ta­ja­na ja haas­tai­si ai­kui­sen yl­lä­tyk­siin ja hal­lit­se­mat­to­muu­teen. Lei­kin ja va­ka­van yh­dis­tä­mi­nen ei ole las­ten val­ta­kun­nas­sa vaa­ral­lis­ta. Siel­lä pu­hu­taan las­ta. Suu­ret ky­sy­myk­set tu­le­vat kä­sit­te­lyyn lap­sen, ei ai­kui­sen, joh­dol­la ja eh­doil­la. 

Toi­sek­seen py­hä­kou­lu liit­tää su­ku­pol­vien ket­juun. Oma elä­män­ta­ri­na ja kris­ti­nus­kon suu­ri ker­to­mus kie­tou­tu­vat yh­teen. 

– Vaik­ka mie­li­ku­va py­hä­kou­lus­ta oli­si nuk­ka­vie­ru, on se tur­val­li­nen. En ole ai­noa, jol­la on hy­viä muis­to­ja py­hä­kou­lus­ta, sa­noo brän­di­työs­ken­te­lyyn osan­sa tuo­nut Jaa­na Haa­pa­la mai­nos­toi­mis­to Func­kis­ta.

– Ym­mär­rän hy­vin van­hem­pien ja iso­van­hem­pien kä­det­tö­myy­den, kun ha­lu­ai­si siir­tää ar­vos­ta­maan­sa kris­til­lis­tä pe­rin­net­tä, mut­ta ei tie­dä mi­ten. Sik­si py­hä­kou­lun brän­dis­tä kan­nat­taa pyyh­kiä pö­lyt ja teh­dä sii­tä se, mi­hin sitä juu­ri nyt tar­vi­taan. 

Py­hä­kou­lu on help­po ohit­taa har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sien tul­vas­sa, jos sii­hen suh­tau­tuu har­ras­tuk­se­na. Jos sen si­jaan ajat­te­lee sen tar­jo­a­van lap­sel­le ti­lan ih­me­tel­lä ja kas­vaa ava­rak­si, oman us­kon­ton­sa tun­te­vak­si, mut­ta myös toi­sia va­kau­muk­sia kun­ni­oit­ta­vak­si ih­mi­sek­si, sii­tä tu­lee per­hei­den us­kon­to­kas­va­tuk­sen tu­ki­pi­la­ri. 

Moni muis­taa lap­suu­des­taan py­hä­kou­lun osal­lis­tu­mis­tau­lun ja sii­hen lii­mat­ta­vat tar­rat. Si­säl­löt ovat saat­ta­neet hau­tau­tua pas­sii­vi­seen muis­tiin, mut­ta tun­ne osal­lis­tu­mi­sen ja jouk­koon kuu­lu­mi­sen ilos­ta on jää­nyt mie­leen. Il­man suh­det­ta oman us­kon­non pe­rin­tee­seen, ker­to­muk­siin, lau­lui­hin ja ru­kouk­siin vie­raan­tu­mi­nen kir­kos­ta al­kaa jo lap­se­na. Sik­si hii­pu­vak­si mai­nit­tu py­hä­kou­lu voi ol­la uu­den ta­ri­nan al­ku.