Ko­ro­na­lu­vut pa­kot­ti­vat pe­ru­maan kou­luun läh­te­vien siu­naa­mi­sen. Sana ei eh­ti­nyt kai­kil­le ja kir­kon pi­haan ker­tyi vä­keä, en­sin kym­me­nen, lo­pul­ta yli vii­si­kym­men­tä. Lah­te­lai­nen lap­si- ja per­he­työn pap­pi Riit­ta Sär­kiö val­mis­te­li ko­ti­pi­has­sa gril­li kuu­ma­na odo­tet­tua per­he­juh­laa, mut­ta läh­ti kir­kol­le ker­to­maan har­mil­li­ses­ta pe­ruun­tu­mi­ses­ta.

– Siel­lä joku jo it­ki­kin, et­tä kaik­ki­ko pe­ru­taan. Ei sel­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa voi­nut muu­ta kuin siu­na­ta läh­ti­jät. Hy­vin se kävi sii­nä pi­hal­la, enem­piä suun­nit­te­le­mat­ta, tur­va­vä­lein. 

Elä­män­kaa­ren kään­ne muis­tut­taa suu­ris­ta ky­sy­myk­sis­tä ja saa ha­ke­maan yh­teyt­tä ja siu­naus­ta. Mut­ta mi­ten ra­ken­taa pie­nen kris­ti­tyn iden­ti­teet­tiä? On­ko kir­kos­sa kor­kea kyn­nys?

Sär­kiö ar­ve­lee, et­tä kyn­nys on mie­li­ku­vis­sa kor­ke­am­pi kuin oi­ke­as­ti. Eri­lais­ten ta­pah­tu­mien, raa­mat­tu­seik­kai­lu­jen ja kum­mi­ret­kien kaut­ta on help­po tul­la mu­kaan. Päi­vä­hoi­don ja kou­lun jou­lu- ja pää­si­äis­kir­kot te­ke­vät seu­ra­kun­taa tu­tuk­si.

– An­ta­kaa las­ten osal­lis­tua, Sär­kiö neu­voo.

– Luot­ta­kaa, et­tä pu­hum­me kris­til­li­ses­tä us­kos­ta tur­val­li­ses­ti. Kas­te ja sen jäl­keen siir­ty­vä kris­til­li­nen pe­rin­ne on oman us­kon äi­din­kiel­tä, pon­nah­dus­lau­ta kat­so­mus­ten maa­il­maan.  

Riit­ta Sär­kiö on pi­tä­nyt ko­ti­py­hä­kou­lua kym­me­nen vuot­ta. Ta­paa­mi­ses­ta on tul­lut tär­keä myös las­ten van­hem­mil­le. Sil­ti py­hä­kou­luis­ta on mo­nin pai­koin luo­vut­tu. Toi­sil­le sa­nas­ta tu­lee jäh­meä olo. Ko­koon­tu­mi­sai­ka­kaan ei ole kai­kil­le ide­aa­li. Sun­nun­tai­aa­mua pa­rem­min voi­si ve­tää kou­lu­mat­kan var­res­sa to­teu­tu­va vä­li­pa­la­py­hä­kou­lu.  

– Mei­dän pi­täi­si kir­kos­sa it­se us­koa asi­aam­me ja ym­mär­tää, et­tä myös suh­tees­sa yh­teis­kun­taan on tar­jot­ta­va täy­sin lai­men­ne­tun si­jaan niin vah­vaa pi­toi­suut­ta kuin mah­dol­lis­ta, Sär­kiö sa­noo.  

Hen­gel­lis­ten asi­oi­den vai­ku­tus­pii­ris­sä ole­mi­nen riit­tää. Mo­nel­le jo kirk­koon tu­le­mi­nen on kult­tuu­ri­ret­ki.

– Tär­kein­tä on op­pia ru­koi­le­maan. Kuul­la, mil­lai­nen Ju­ma­la on. Et­tä vaik­ka ru­kous ei var­je­le pa­hal­ta, elä­män myrs­kys­sä Ju­ma­la on ru­koi­li­jan kans­sa. Lap­se­na opit­tu säi­lyy vuo­si­kym­me­nien pää­hän. Kun ta­paan muis­ti­sai­raan, hän osaa yh­tyä En­ke­li tai­vaa­seen. Toi­von, et­tä tä­män­kin ajan lap­sil­le tal­len­tui­si lau­lu­ja mie­leen.

Py­hä­kou­lua ei vai­vaa vain van­hen­tu­nut mie­li­ku­va vaan myös aja­tus, et­tä se on tar­koi­tet­tu vain he­vi­juu­se­reil­le.  

– Me suo­ma­lai­set­han eläm­me kris­ti­nus­koa to­dek­si ar­jes­sa, mut­ta sa­nom­me, et­tä em­me ole us­ko­vai­sia, ku­vaa Lah­den seu­ra­kun­tien var­hais­kas­va­tuk­sen esi­mies Taru Leh­to­nen.

– Kris­tit­ty voi kui­ten­kin ol­la mo­nel­la ta­val­la. Ei­kä py­hä­kou­lu enää tar­koi­ta pai­kal­laan is­tu­via lap­sia ja Raa­mat­tua opet­ta­vaa ai­kuis­ta. Se on yh­teis­tä te­ke­mis­tä ja oi­val­ta­mis­ta.

Lap­sen­ko­koi­nen lä­hes­ty­mis­ta­pa kun­ni­oit­taa lap­sen omaa ajat­te­lua ja hä­nel­le ajankoh­tai­sia ky­sy­myk­siä. 

– Eh­kä py­hä­kou­lua ku­vai­si pa­rem­min sana pyhä leik­ki, Leh­to­nen sa­noo.

– Tar­vit­sem­me kir­kos­sa kes­kus­te­lua ta­vois­ta, joil­la las­ten hen­gel­li­syyt­tä tu­kea. 

Uu­te­na ko­kei­lu­na on aloit­ta­nut kir­je­py­hä­kou­lu. Pos­ti­luu­kus­ta kop­sah­taa teh­tä­viä ja ker­to­mus lap­sen omal­la ni­mel­lä. Se so­pii myös sil­le per­heel­le, jota kir­kon kyn­nys ar­ve­lut­taa.

Py­hä­kou­luun ovat ter­ve­tul­leis­ta kai­ke­ni­käi­set lap­set. Py­hä­kou­lu­tie­toa ja oh­je kir­je­py­hä­kou­lus­ta: lah­den­seu­ra­kun­nat.fi/tule-mu­kaan/lap­sil­le-ja-lap­si­per­heil­le/py­ha­kou­lut