Ke­säl­lä on ol­lut ilo seu­ra­ta lap­sia, kun he leik­ki­vät luo­vas­ti esi­mer­kik­si ui­ma­ran­nal­la ve­si­lis­ko­jen ui­ma­ki­saa ja si­säl­lä tai­de­maa­la­rei­den ke­sä­lei­riä. Ei niin haus­kaa puo­les­taan ole ol­lut huo­ma­ta, mi­ten Suo­mes­sa saa lap­si­li­sää 17-vuo­ti­aak­si, mut­ta lap­suus tun­tuu lop­pu­van jo pal­jon ai­kai­sem­min.

8-vuo­ti­as lap­se­ni eh­dot­ti vuot­ta nuo­rem­mal­le ys­tä­väl­leen leik­ki­pai­kal­la, et­tä he las­ki­si­vat ison liu­ku­mä­en "ju­na­na" eli kiin­ni toi­sis­saan pe­rä­tys­ten. "Se on ihan lap­sel­lis­ta", ka­ve­ri tuu­ma­si. Yk­si tut­tu per­hee­näi­ti ker­toi, et­tä hä­nen 10-vuo­ti­as lap­sen­sa ei osaa enää leik­kiä. Ei le­luil­la ka­ve­rei­den kans­sa ei­kä ul­ko­na leik­ki­pai­koil­la. Hä­nen äi­tin­sä to­kai­si, et­tä kän­ny­käs­tä on tul­lut yk­kös­le­lu – ja ai­noa lelu, jon­ka lap­si ot­taa kä­teen­sä.

Mitä se ker­too yh­teis­kun­nas­tam­me, jos lap­si ei (o)saa ol­la lap­sel­li­nen? Mis­tä se ker­too, jos kou­lui­käi­sil­lä on vai­keuk­sia kek­siä muu­ta te­ke­mis­tä kuin ol­la kän­ny­käl­lä, jos ka­ve­ri tu­lee ky­lään?

Olen huo­man­nut, et­tä yk­si ar­jen tai­to, jota las­ten kans­sa tu­lee har­joi­tel­la, on jou­ti­lai­suu­den ja tyl­syy­den sie­tä­mi­sen tai­to. Kän­nyk­kä on help­po na­pa­ta heti kä­teen, jos ei ole te­ke­mis­tä. Min­na Ki­ve­lä ja Pau­la No­ro­nen ovat kä­si­kir­joit­ta­neet ja näy­tel­leet hul­vat­to­mia ää­ni­sa­tu­ja Spo­ti­fyn Las­ten sa­dut -pod­cas­tiin. Yk­si niis­tä kä­sit­te­lee sitä, kun lap­sel­la ei ole mi­tään te­ke­mis­tä ja mi­ten äi­ti opet­taa las­taan ole­maan ihan rau­has­sa ja kut­su­maan mie­li­ku­vis­ta avuk­seen. Sii­tä al­kaa mel­koi­nen seik­kai­lu.

Lap­sel­li­suu­des­sa ja leik­ki­mi­ses­sä on en­nen kaik­kea kyse luo­vuu­des­ta. Lei­kis­sä syn­tyy jo­tain, mitä ei ole en­nal­ta kä­si­kir­joi­tet­tu. Leik­ki­mi­nen ke­hit­tää tut­ki­tus­ti mie­li­ku­vi­tus­ta ja so­si­aa­li­sia tai­to­ja. Leik­ki­mi­sen kaut­ta voi myös liit­tyä hel­pos­ti mu­kaan po­ruk­kaan.

Näin kou­lu­jen ja työn al­ka­es­sa mei­dän ai­kuis­ten tu­li­si muis­taa var­jel­la leik­kiä ja lap­sel­li­suut­ta. Ne ei­vät näy­tä enää ole­van it­ses­tään­sel­vyyk­siä. Ei­vät lap­sil­le saa­ti ai­kui­sil­le.

Vaik­ka ylä­kou­lui­käi­nen lö­kä­pök­syis­sään tai vah­vas­sa sil­mä­mei­kis­sään äk­ki­sel­tään voi näyt­tää sil­tä, et­tä hän­tä ei pal­jon lei­kit kiin­nos­ta, nämä nuo­ret pa­hek­su­vat sitä, jos ylä­kou­lu­jen vä­li­tun­ti­a­lu­eil­la ei ole kei­nu­ja tai ki­vaa te­ke­mis­tä.

Kau­pun­ki­suun­nit­te­lul­la voi­daan vai­kut­taa sii­hen, an­taa­ko ym­pä­ris­töm­me meil­le lu­van has­su­tel­la ja leik­kiä. Kou­vo­lan kä­ve­ly­ka­dun suo­raan maas­ta tu­le­vat suih­ku­läh­teet saa­vat lap­set juok­se­maan niis­tä läpi – ai­na­kin ke­sä­hel­teel­lä.

Mitä kaik­kea sel­lais­ta si­nun asui­nym­pä­ris­tös­sä­si voi­si ol­la, joka saa liik­ku­maan, ko­kei­le­maan ja has­sut­te­le­maan yh­des­sä? Jos­sain kau­pun­geis­sa as­falt­tiin on maa­lat­tu eri­lai­sia hyp­py­ruu­tu­ja ihan ta­val­li­sil­le ka­duil­le. Jois­sain kau­pun­gi­no­sis­sa van­hem­mat ovat al­ka­neet jär­jes­tää alu­een yh­tei­siä pi­ha­pe­li­het­kiä – ja he osal­lis­tu­vat it­se myös mu­kaan, mikä on lap­sis­ta ihan yk­kös­tä. Kyse ei siis ole mis­tään ih­meel­li­syyk­sis­tä.

Sal­li­kaam­me las­ten ol­la lap­sel­li­sia.

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja.