Tal­lin­nas­sa 15 vuot­ta asu­nut ys­tä­vä­ni pyö­rit­te­li sil­mi­ään lou­nas­pöy­däs­sä, kun vaih­doim­me kuu­lu­mi­sia. Hän seu­raa Suo­men asi­oi­ta ak­tii­vi­ses­ti me­di­an kaut­ta. Hän ky­syi, on­ko Suo­mi ihan kaa­ok­ses­sa täl­lä het­kel­lä, sil­lä uu­tis­ten mu­kaan hä­nen mie­les­tään saa juu­ri sel­lai­sen ku­van.

Hä­nen mu­kaan­sa näyt­tää sil­tä, et­tä Suo­mes­sa kaik­ki on pie­les­sä. So­si­aa­li- ja ter­vey­sa­la on to­taa­lik­rii­sis­sä. Suo­ma­lais­kou­luis­sa ku­kaan ei opi ja kaik­ki op­pi­laat räp­lää­vät tun­nil­la kän­ny­köi­tään. Val­ti­on ta­lous on ro­mah­ta­mas­sa. Koko kan­sa­kun­nas­ta on tul­lut pul­la­mös­söä, joka ei lii­kah­da soh­vil­taan mi­hin­kään. Suo­ma­lai­sil­la ka­duil­la ei us­kal­la enää kä­vel­lä, kos­ka joku jen­gi al­kaa heti pii­rit­tää ja vie vä­hin­tään ken­gät.

Ys­tä­vä­ni oli hy­vin häm­men­ty­nyt ta­vas­ta, jol­la Suo­mes­sa uu­ti­soi­daan asi­ois­ta. Van­ha sa­non­ta toki ker­too, et­tä "good news, no news" eli et­tä hyvä uu­ti­nen ei ole uu­ti­nen, mut­ta on­ko ne­ga­tii­vi­nen uu­ti­soin­ti ja krii­si­tie­toi­suu­den he­rät­te­ly men­nyt lii­an pit­käl­le?

Ti­lan­ne on hy­vin ris­ti­rii­tai­nen. Toi­saal­ta meil­lä on me­di­an luo­ma to­del­li­suus ja sit­ten se to­del­li­suus, jon­ka mu­kaan Suo­mi on kuu­det­ta ker­taa maa­il­man on­nel­li­sin maa. Siis koko maa­il­man on­nel­li­sin maa! Mi­ten huo­nos­ti muil­la me­nee­kään, jos me olem­me kai­kis­ta on­nel­li­sim­mat?

Sa­noil­la on val­ta­va voi­ma. Tut­ta­va­ni ker­toi, et­tä hä­nen lap­sen­sa luo­kan­val­vo­ja oli kut­su­nut lap­sen luok­kaa kou­lun han­ka­lim­mak­si ja le­vot­to­mim­mak­si. Seu­raa­van vuo­den van­hem­pai­nil­las­sa uu­si opet­ta­ja oli ylis­tä­nyt luo­kan yh­teis­hen­keä ja sitä, mi­ten luo­kas­sa työs­ken­nel­lään. Van­hem­mat oli­vat kuu­lem­ma kat­so­neet häm­men­ty­nei­nä toi­si­aan. Pu­hu­taan­ko nyt sa­mas­ta luo­kas­ta? Jo­tain ih­meel­lis­tä al­koi ta­pah­tua, kun uu­si opet­ta­ja näki luo­kan po­ten­ti­aa­lin ja al­koi kan­nus­taa lap­sia.

Kuka liet­soi­si meil­le suo­ma­lai­sil­le toi­voa? Kuka sa­noi­si meil­le, et­tä kyl­lä me sel­vi­äm­me? Kuka sa­noi­si, et­tä me pys­tym­me vaik­ka mi­hin yh­des­sä? Kuka sa­noi­si, et­tä me olem­me osaa­via ja lah­jak­kai­ta ja pys­tym­me rat­kai­se­maan ny­kyi­set ja tu­le­vai­suu­den haas­teet? Kuka sa­noi­si meil­le, et­tä meil­lä on tu­le­vai­suus ja toi­vo?

2000 vuot­ta sit­ten kol­me­kymp­pi­nen par­ta­ra­di­kaa­li liet­soi toi­voa. Hä­nel­lä ei ol­lut näyt­tä­vää so­me­ti­liä ei­kä mah­ti­pon­tis­ta au­toa, jol­la hän oli­si kier­tä­nyt lop­puun­myy­ty­jä sta­di­o­ne­ja. Hä­nen ta­val­li­ses­sa ole­muk­ses­saan oli toi­vo. Hä­nen koh­taa­man­sa ih­mi­set voi­maan­tui­vat ja jopa muut­tui­vat. Tätä sa­maa toi­von liet­son­taa tar­vit­tai­siin tä­nään­kin ki­pe­äs­ti.

Eräs lah­te­lai­nen ys­tä­vä­ni ja­koi so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa aja­tel­man, joka omal­ta osal­taan liet­soi toi­voa. Ku­vas­sa ky­syt­tiin näin: Mitä jos asi­at su­ju­vat­kin hy­vin? Mitä jos sinä on­nis­tut? Mitä jos kova työ pal­ki­taan? Mitä jos sinä nau­tit­kin? Mitä jos mi­tään pa­haa ei ta­pah­du? Mitä jos elä­mä on­kin hy­vää?

Mitä jos meil­lä on­kin hyvä tu­le­vai­suus? Mitä jos pys­tym­me rat­kai­se­maan on­gel­mat yh­des­sä?

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja.