Helena Salakka: Mitä jos asiat sujuvatkin hyvin?
Lahden seurakunnat
Tallinnassa 15 vuotta asunut ystäväni pyöritteli silmiään lounaspöydässä, kun vaihdoimme kuulumisia. Hän seuraa Suomen asioita aktiivisesti median kautta. Hän kysyi, onko Suomi ihan kaaoksessa tällä hetkellä, sillä uutisten mukaan hänen mielestään saa juuri sellaisen kuvan.
Hänen mukaansa näyttää siltä, että Suomessa kaikki on pielessä. Sosiaali- ja terveysala on totaalikriisissä. Suomalaiskouluissa kukaan ei opi ja kaikki oppilaat räpläävät tunnilla kännyköitään. Valtion talous on romahtamassa. Koko kansakunnasta on tullut pullamössöä, joka ei liikahda sohviltaan mihinkään. Suomalaisilla kaduilla ei uskalla enää kävellä, koska joku jengi alkaa heti piirittää ja vie vähintään kengät.
Ystäväni oli hyvin hämmentynyt tavasta, jolla Suomessa uutisoidaan asioista. Vanha sanonta toki kertoo, että "good news, no news" eli että hyvä uutinen ei ole uutinen, mutta onko negatiivinen uutisointi ja kriisitietoisuuden herättely mennyt liian pitkälle?
Tilanne on hyvin ristiriitainen. Toisaalta meillä on median luoma todellisuus ja sitten se todellisuus, jonka mukaan Suomi on kuudetta kertaa maailman onnellisin maa. Siis koko maailman onnellisin maa! Miten huonosti muilla meneekään, jos me olemme kaikista onnellisimmat?
Sanoilla on valtava voima. Tuttavani kertoi, että hänen lapsensa luokanvalvoja oli kutsunut lapsen luokkaa koulun hankalimmaksi ja levottomimmaksi. Seuraavan vuoden vanhempainillassa uusi opettaja oli ylistänyt luokan yhteishenkeä ja sitä, miten luokassa työskennellään. Vanhemmat olivat kuulemma katsoneet hämmentyneinä toisiaan. Puhutaanko nyt samasta luokasta? Jotain ihmeellistä alkoi tapahtua, kun uusi opettaja näki luokan potentiaalin ja alkoi kannustaa lapsia.
Kuka lietsoisi meille suomalaisille toivoa? Kuka sanoisi meille, että kyllä me selviämme? Kuka sanoisi, että me pystymme vaikka mihin yhdessä? Kuka sanoisi, että me olemme osaavia ja lahjakkaita ja pystymme ratkaisemaan nykyiset ja tulevaisuuden haasteet? Kuka sanoisi meille, että meillä on tulevaisuus ja toivo?
2000 vuotta sitten kolmekymppinen partaradikaali lietsoi toivoa. Hänellä ei ollut näyttävää sometiliä eikä mahtipontista autoa, jolla hän olisi kiertänyt loppuunmyytyjä stadioneja. Hänen tavallisessa olemuksessaan oli toivo. Hänen kohtaamansa ihmiset voimaantuivat ja jopa muuttuivat. Tätä samaa toivon lietsontaa tarvittaisiin tänäänkin kipeästi.
Eräs lahtelainen ystäväni jakoi sosiaalisessa mediassa ajatelman, joka omalta osaltaan lietsoi toivoa. Kuvassa kysyttiin näin: Mitä jos asiat sujuvatkin hyvin? Mitä jos sinä onnistut? Mitä jos kova työ palkitaan? Mitä jos sinä nautitkin? Mitä jos mitään pahaa ei tapahdu? Mitä jos elämä onkin hyvää?
Mitä jos meillä onkin hyvä tulevaisuus? Mitä jos pystymme ratkaisemaan ongelmat yhdessä?
Kirjoittaja on lahtelainen opinto-ohjaaja ja aineenopettaja.