Helena Salakka: Sianomainen pirisihteeri - miten viestinnässä voi koskaan onnistua?
Joku oli nähnyt vaivaa. Hän oli tehnyt graffitin punaisin kirjaimin keskelle latua. Teksti oli kirjoitettu isoin kirjaimin ja loppuun oli laitettu huutomerkki. Siinä luki: ”Ei enää kauan!”
Ensin naurahdin ja sitten vakavoiduin. Joku halusi julistaa meille hiihtäjille, että hiihtokausi on kohta ohi. Joku halusi muistuttaa, että pian nämä ladut ovat mennyttä. Vaikutti jopa siltä, että joku vihasi latuja. Ette pääse enää kauaa hiihtämään, lällällää.
Tai sitten ymmärsin graffitintekijän viestin ihan väärin. Ehkä hän oli hiihdon rakastaja, joka halusi kannustaa meitä kaikkia ottamaan ilon irti laduista, kun ne vielä ovat hyvässä kunnossa. Ei enää kauan, nauttikaamme nyt.
Sanomaansa ei ole aina helppo saada läpi. Jo edesmennyt viestinnän professori Osmo A. Wiio väitti, että viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.
Olin opiskeluaikana vaihdossa Saksassa. Linja-auto yliopistolta oli aivan täynnä ja meidän piti päästä seuraavalla pysäkillä pois. Ystäväni tarkoituksena oli sanoa saksaksi, että pääsemmekö läpi, mutta hän sanoikin vahingossa, että hänen pitää päästä potalle. Kyseistä pottasanontaa käyttivät vain pienet lapset. Saimme erittäin nopeasti tilaa ja pääsimme ulos.
Kerran olin illanvietossa, jossa jokaisen piti illan aluksi kysyä jonkun lähellä istuvan ei-tutun ihmisen kuulumisia. Minulta oli juuri leikattu vähän aikaa sitten viisaudenhammas ja henkilö, jonka kanssa juttelin, kuulosti ja näytti ihan samalta kuin minä muutamaa viikkoa aiemmin. Yritinkin kysyä häneltä empaattisesti, onko häneltä juuri leikattu viisaudenhammas. Hän katsoi minua kummissaan ja sanoi ei. Jäin miettimään nolona, miten keskustelua voi jatkaa tästä. Okei, puhuit niin epäselvästi ja poskesi näytti olevan turvoksissa, joten ajattelin vain tätä mahdollisuutta…
Olen mokannut viestiessäni niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi. Olen sanonut ja kirjoittanut mitä sattuu, kun en ole muistanut oikeita sanoja tai olen kirjoittanut vahingossa väärin. Toimittajana ollessani haastattelin piirisihteeriä, mutta hänestä tulikin jutussa pirisihteeri. Laskuvarjosta tuli kerran lakuvarjo ja asianomaisesta sianomainen. Onneksi oman tekstin voi oikolukea.
Jos viestiminen ei ollut ennen helppoa, ei se ole sitä nytkään sosiaalisen median aikakaudella. Meille on hiipinyt sosiaalisen median myötä tahallaan väärinymmärtämisen kulttuuri. Jos jonkin mielipiteen voi tulkita väärin, se tulkitaan liian helposti väärin. Ei käy kateeksi poliitikkoja tai vaikkapa seurakuntien viestijöitä. Miten tehdä vaikuttavaa ja mieleenpainuvaa viestintää, kun jokainen sana pitää muotoilla keskellä suuta?
Itse kaipaan armollisuutta siihen, miten suhtaudumme toistemme viestintään. Jos joku kehuu paitaasi, kannattaa olettaa, että sanoja on aidosti sitä mieltä, eikä hänellä ole mitään taka-ajatuksia.
Kirjoittaja on lahtelainen opinto-ohjaaja ja aineenopettaja.