Markku Ojanen: Mikä tekee lopulta onnelliseksi, oma, muiden vai yhteinen onni?
Monien aforismien mukaan on etsittävä muiden onnellisuutta: ”Onnellisin ihminen on hän, joka tekee mahdollisimman monta ihmistä onnelliseksi.” (Denis Diderot.) ”Voidaksesi olla onnellinen sinun tulee tehdä hyvää.” (Leo Tolstoi.) Toisinkin on ajateltu, sillä jo Seneca uskoi, että ”kuka tahansa voi tulla onnelliseksi, ellei etsi onneaan ulkopuoleltaan, vaan itsestään”.
Entä jos Seneca oli oikeassa? Miksi etsiä onnea kiertoteitse muiden kautta? Oman onnen eteen voi tehdä kaikenlaista kiinnostavaa, hauskaa ja mukavaa. Kaikilla on jokin puuha tai harrastus, joka tuottaa hyvää mieltä. Jos viihtyy seurassa, voi kutsua sellaisia ystäviä, joista erityisesti pitää. Voi syödä mieliruokiaan. Tai katsoa hauskoja elokuvia. Tai liikkua luonnossa. Miksi nämä keinot eivät toimisi?
Varmaan toimivat, mutta entä jos on vielä parempia keinoja? Psykologit Ludmila Titova ja Kenneth Sheldon olettivat, että toisen onnen etsiminen vahvistaa läheisiä ihmissuhteita, mikä vaikuttaa myös arkiajattelun mukaan uskottavalta. Toiseksi selitykseksi käy vanha sananlasku: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos tehdään toisille hyvää, se tulee takaisin.
Nämä tutkijat tekivät tutkimuksen, jonka tulos oli, että pyrkimys tehdä toinen onnelliseksi tuotti itselle enemmän onnellisuutta kuin se, että olisi pyrkinyt lisäämään omaa onnellisuuttaan. He antoivat opiskelijoille (kolme satunnaisesti muodostettua ryhmää) tehtäväksi yhden seuraavista asioista: (1) tee itsesi onnelliseksi, (2) tee joku toinen onnelliseksi ja (3) tee jotakin ystäviesi kanssa. Kun onnellisuutta kysyttiin näiden tehtävien jälkeen, ryhmien välille saatiin selvä ero. Muiden onnellisuutta edistäneet olivat onnellisempia kuin nuo kaksi muuta ryhmää.
Toisessa tutkimuksessa he lähestyivät 200 vierasta henkilöä, joilla oli auto parkkeerattuna. Jokaiselle annettiin 50 senttiä rahaa joko oman tai jonkun toisen auton pysäköintiajan pidentämiseen. Ryhmät jaettiin satunnaisesti, joten itse ei voinut valita, kumpaan tarkoitukseen käytti rahan. Kun raha oli laitettu pysäköintiautomaattiin, sen jälkeen täytettiin onnellisuutta mittaava lomake. Ne, jotka olivat laittaneet rahan toisen hyväksi, olivat onnellisempia kuin omaa pysäköintiaikaansa lisänneet. Tuloksia tulkitessaan tutkijat korostivat liittymisen ja yhteyden tarvetta. Edistämällä toisen onnellisuutta vahvistetaan keskinäistä yhteyttä, olipa kyse läheisistä tai vieraista henkilöistä.
Tulos oli yhteisen hyvän kannalta tärkeä, mutta tutkimuksen lähtökohta hiukan oudoksutti. Lopulta kyse oli kuitenkin omasta onnellisuudesta, jonka saavuttamisessa toisen ilahduttaminen oli oman onnen väline.
Toivottavasti emme arkielämässä tällä tavalla laskelmoi, vaan pidämme yhteisen onnen edistämistä itsessään tärkeänä ja luonnollisena asiana. Paavali kuvasi tämän periaatteen Kirjeessään filippiläisille (2:3–4): ”Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian vuoksi, vaan pitäkää nöyrästi toista parempana kuin itseänne. Älkää katsoko vain omaa parastanne vaan myös toisten.”
Kirjoittaja on psykologian emeritusprofessori, onnellisuudentutkija ja tietokirjailija.