Markku Ojanen: Sosiaalinen torjunta on vakava asia
Torjunta on ikävän yleistä lasten ja nuorten keskuudessa. Tuossa iässä kaivataan hyväksyntää, ja jos sitä ei saada, se voi jättää kauan kestäviä jälkiä. Syrjintään riittävät mitättömiltä tuntuvat asiat. Ne voivat liittyä ulkonäköön, pukeutumiseen tai ujouteen.
Ei pidä sanoa, että sanat eivät loukkaa, jos niihin osataan suhtautua, sillä vain harva siihen pystyy. En minä ainakaan kyennyt suhtautumaan tyynesti, kun 11-vuotiaana pelasin ensimmäisen kerran pesäpalloa ja tein virheen. Opettaja nimitti minua uunoksi. Se tuntui pahalta, niin pahalta, että muistan sen vieläkin. Myös luokkatoverit nimittivät minua uunoksi. Se oli kiusallista, mutta minkä sille mahtoi. Koetin olla niin kuin en välittäisi, mutta välitin kuitenkin. Onneksi sitä ei kestänyt kauan.
Sosiaalipsykologit ovat tehneet tutkimuksia torjunnan vaikutuksista. Pallon heittely ryhmässä voidaan joko konkreettisesti tai tietokoneen avulla järjestää niin, että yhdelle palloa ei heitetä lainkaan. Se koetaan yllättävän kiusallisena ja ahdistavana. Sen seurauksena itsearvostus ja elämänhallinnan kokemus heikkenivät pitkäksi aikaa. Näin vakavasta asiasta on kyse.
Sosiaalinen kipu esiintyy monissa eri muodoissa: hämmennyksenä, pettymyksenä, loukkaantumisena, suruna, yksinäisyytenä, hylkäämisenä. Kun nämä kokemukset ovat raskaita, on kuin kuolisi psykologisesti. Silloin jos koska kaipaisi empatiaa ja sympatiaa, hyviä, lohduttavia sanoja. Minulle on jäänyt elävästi mieleen virheeni aiheuttama avuttomuuden tunne. Opin inhoamaan pesäpalloa, mutta onneksi minusta tuli hyvä lentopallon pelaaja!
Syrjintä johtaa usein yksinäisyyden kokemukseen. Yksinäisyyden seuraukset ovat kuolleisuuden kannalta yhtä kielteisiä kuin tupakoinnin. Hätkähdin omaa tutkimustulostani, jossa erotin suurta yksinäisyyttä kokevat omaksi ryhmäkseen ja vertasin heitä henkilöihin, jotka eivät lainkaan kokeneet yksinäisyyttä.
Käytin onnellisuudesta 0–100-asteikkoa, jossa 100 on erittäin onnellinen ja 0 on erittäin onneton. Kun yksinäisyyttä ei koettu, keskiarvot olivat noin 75 eli kyse oli melko onnellisista ja tyytyväisistä henkilöistä. Yksinäisyyttä kokevilla keskiarvo oli 40! Tulos oli yksi kielteisimmistä, mitä olen saanut tutkittuani monia ongelmaryhmiä.
Meistä kertoo hyvää, että koemme myös muiden eristämisen pahana varsinkin silloin, kun he herättävät meissä myötätuntoa. Mitä enemmän ihmiset muistuttavat meitä, sitä pahemmalta heidän syrjimisensä tuntuu. Onneksi olemme vähitellen oppineet tuntemaan myötätuntoa myös erilaisia ihmisiä kohtaan. Varsinkin lasten kärsimykset koskettavat aivan riippumatta siitä, olivatko he vaaleita tai tummia.
Kerrotaan lapsille ja nuorille, miten vakavasta asiasta on kyse. Kyllä he ymmärtävät, kun asia heille koskettavasti selitetään. Myös meillä aikuisilla on vastuuta siitä, miten kohtelemme toisiamme. Torjunta ja eristäminen sattuvat, olipa minkä ikäinen tahansa. Ei työnnetä ketään pois, vaan vedetään mukaan. ”[K]unnioittakaa kilvan toinen toistanne” (Room. 12:10).
Kirjoittaja on psykologian emeritusprofessori, onnellisuudentutkija ja tietokirjailija.