Suo­ma­lais­ten yli­ku­lu­tus­päi­vä si­joit­tuu maa­lis­kuun lop­puun. Se tar­koit­taa, et­tä olem­me las­ken­nal­li­ses­ti ku­lut­ta­neet kol­mes­sa kuu­kau­des­sa osam­me maa­pal­lon uu­siu­tu­vis­ta luon­non­va­rois­ta täl­tä vuo­del­ta.

Las­ken­nal­li­suus tar­koit­taa, et­tä luon­non­va­ro­jen ku­lu­tus­ta ar­vi­oi­daan suh­tees­sa maa­pal­lon ky­kyyn tuot­taa uu­siu­tu­via luon­non­va­ro­ja ja kä­si­tel­lä fos­sii­li­sis­ta polt­to­ai­neis­ta ai­heu­tu­via hii­li­di­ok­si­di­pääs­tö­jä. 

Maa­il­man yli­ku­lu­tus­päi­vä on vii­me vuo­si­na ol­lut hei­nä–elo­kuun vaih­tees­sa. Käy­täm­me noin seit­se­mäs­sä kuu­kau­des­sa luon­non­va­rat, joi­den pi­täi­si riit­tää koko vuo­dek­si.

Ny­kyi­sel­lä ku­lu­tuk­sel­la tar­vit­tai­siin lä­hes kak­si maa­pal­loa kat­ta­maan glo­baa­li luon­non­va­ro­jen tar­ve kes­tä­väs­ti. Suo­ma­lais­ten ku­lu­tus­tot­tu­muk­sil­la tar­vit­tai­siin nel­jä maa­pal­loa. Ku­lu­tam­me luon­non­va­ro­ja huo­mat­ta­vas­ti no­pe­am­min kuin ne pys­ty­vät uu­siu­tu­maan.

Yli­ku­lu­tus on juu­ri­syy sekä luon­to­ka­dol­le et­tä il­mas­ton­muu­tok­sel­le. Käy­täm­me luon­non­va­ro­ja yli luon­non kes­tä­vyy­den ja tuo­tam­me niis­tä hyö­dyk­kei­tä ta­voil­la, jot­ka kiih­dyt­tä­vät il­mas­ton läm­pe­ne­mis­tä.

Luo­ma­kun­ta ei kes­tä li­sään­ty­vää ku­lu­tus­ta ja luon­non hy­väk­si­käyt­töä, joi­hin ny­kyi­nen elä­män­muo­tom­me pe­rus­tuu. Kyse on yk­sin­ker­tai­ses­ti elä­mäm­me eli­neh­dois­ta. Meil­lä ei ole enää vaih­to­eh­to­ja. Ih­mi­nen ei ole luo­ma­kun­nan omis­ta­ja ei­kä ku­lu­tus tuo elä­mään kes­tä­vää hy­vin­voin­tia. Ih­mis­kun­nan on pak­ko nöyr­tyä.

Ai­kam­me ym­pä­ris­tök­rii­si pal­jas­taa taus­tal­la ole­van hen­gel­li­sen krii­sin. Poh­jim­mil­taan ky­sy­mys on Ju­ma­las­ta. Ka­te­kis­muk­sem­me mu­kaan "Jo­kai­nen et­sii jo­ta­kin, jo­hon voi kiin­nit­tää toi­von­sa. Luu­lem­me, et­tä raha, val­ta ja kun­nia suo­jaa­vat mei­tä. Ra­ken­nam­me elä­mäm­me it­sem­me ja omien te­ko­jem­me va­raan. Se, mi­hin en­nen muu­ta tur­vau­dum­me, on mei­dän ju­ma­lam­me. Omat ju­ma­lam­me ovat kui­ten­kin toi­vei­dem­me ja unel­miem­me hei­jas­tuk­sia. Ne ei­vät voi an­taa, mitä lu­paa­vat." (Ka­te­kis­mus, en­sim­mäi­sen käs­kyn se­li­tys.)

Tur­vau­tu­es­saan Ju­ma­lan kor­vik­kei­siin tai ko­rot­ta­es­saan it­sen­sä Ju­ma­lak­si ih­mi­sen vält­tä­mät­tö­mät pe­rus­suh­teet vää­ris­ty­vät. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­set nä­em­me ih­mi­sen suh­tees­sa Ju­ma­laan, lä­him­mäi­siin ja luo­ma­kun­taan.

Tar­vit­sem­me kään­ty­mis­tä Ju­ma­lan puo­leen. Siel­lä mis­sä Ju­ma­la saa hä­nel­le kuu­lu­van pai­kan elä­mäs­sä, al­ka­vat myös muut elä­mä­na­lu­eet löy­tää oman paik­kan­sa. So­vin­to Ju­ma­lan kans­sa hei­jas­tuu elä­män kaik­kiin suh­tei­siin. Sen he­del­mät nä­ky­vät ih­mis­suh­teis­sa, mut­ta myös suh­tees­sa muu­hun Ju­ma­lan luo­maan to­del­li­suu­teen ja koko luo­ma­kun­taan.

Kir­kon il­mas­to-oh­jel­ma ki­tey­tyy kol­meen sa­naan: kii­tol­li­suus, kun­ni­oi­tus, koh­tuus. Kii­tol­li­suus Ju­ma­lan hy­viä lah­jo­ja koh­taan he­rät­tää ih­mi­sen kun­ni­oit­ta­maan rat­kai­suis­saan luon­non ta­sa­pai­noa sekä ylis­tä­mään Luo­jaa hä­nen lah­jois­taan. Kun­ni­oi­tus saa mei­dät nä­ke­mään ih­mi­sen osa­na luon­toa ja suun­taa huo­mi­on vas­tuul­li­seen elä­mään luo­ma­kun­nan jä­se­ne­nä. Sii­hen kuu­luu koh­tuul­li­suus kai­kil­la elä­mä­na­lu­eil­la.

Kir­joit­ta­ja on Mik­ke­lin hiip­pa­kun­nan piis­pa.