Nas­to­lan hau­taus­maal­la tuok­suu suo­ma­lai­sen ja sveit­si­läi­sen juus­ton his­to­ria. Nas­to­las­ta vii­mei­sen le­po­si­jan­sa on saa­nut use­am­pi­kin sveit­si­läis­läh­töi­nen mei­je­ris­ti, joi­ta uu­dis­tus­mie­li­nen kei­sa­ri Alek­san­te­ri II hou­kut­te­li Suo­men au­to­no­mi­seen suu­ri­ruh­ti­nas­kun­taan juus­ton­te­koon.

– Tääl­lä, Ori­mat­ti­las­sa ja muu­al­la lä­hi­a­lu­eel­la on kym­me­niä sveit­si­läis­ten mei­je­ris­tien hau­to­ja. Sveit­sis­tä am­mat­ti­lai­sis­ta oli yli­tar­jon­taa. Vär­vä­tyil­le mei­je­ris­teil­le tar­jot­tiin Suo­mes­sa asun­to ja juus­to­lat yleen­sä kar­ta­noi­den ti­lois­ta, ker­too Jaak­ko Pe­tä­jä, joka te­kee Nas­to­lan hau­taus­maal­le ylei­sö­o­pas­tuk­sia Mat­ti Oi­ja­lan kans­sa.

Sei­som­me ti­la­no­mis­ta­ja Chris­ti­an Pfäf­f­lin per­heen hau­dan ää­rel­lä.

– Pfäf­f­li aloit­ti Toi­vo­no­jan kar­ta­non juus­to­las­sa. Su­kua asuu edel­leen Lah­den seu­dul­la.

Pe­tä­jä sa­noo, et­tä täs­sä on yk­si syyl­li­nen sii­hen, mik­si ve­nä­läi­set ovat niin miel­ty­nei­tä em­men­ta­liin.

– Juus­to­vien­ti Ve­nä­jäl­le pää­si vauh­tiin, kun Rii­hi­mä­ki–Pie­ta­ri-rata val­mis­tui. Sveit­si­läi­set vär­vät­tiin näyt­tä­mään, kuin­ka juus­toa val­mis­te­taan, kun Suo­mes­sa ja Ve­nä­jäl­lä ei oi­kein osat­tu. Suu­ret juus­to­kie­kot las­tat­tiin vau­nui­hin Lah­den ja Uu­den­ky­län ase­mal­la.

Nas­to­lan hau­taus­maan van­hin osa pe­rus­tet­tu Pek­ka­lan ti­lan en­ti­sil­le mail­le vuon­na 1848. Hau­taus­maa­ta län­nes­tä ja ete­läs­tä ra­jaa­va Pek­ka­lan­tie on saa­nut ni­men­sä ti­lan mu­kaan. Kal­mis­to on ajal­le tyy­pil­li­nen met­sä­hau­taus­maa.

– Tämä al­ku­pe­räi­nen alue, kant­tiin­sa 200 met­riä, oli ihan met­sää. Hau­dat mer­kit­tiin yleen­sä pui­sel­la ris­til­lä ja köy­hät pan­tiin ri­vi­hau­toi­hin. Va­rak­kaim­mat sai­vat rau­tai­set muis­to­mer­kit tai ki­vi­set paa­det, Jaak­ko Pe­tä­jä ker­too.

Hau­dois­ta van­hin on ken­raa­li­ma­ju­ri Gus­taf Adolf Ehrn­root­hin. Ehrn­rooth pal­kit­tiin an­si­ois­taan Suo­men so­das­sa Miek­ka­ri­ta­ri­kun­nan suur­ris­til­lä, kor­keim­mal­la ruot­sa­lai­sel­le so­ti­laal­le myön­net­tä­väl­lä kun­ni­a­mer­kil­lä. Kun Suo­mi lii­tet­tiin osak­si Ve­nä­jää, Ehrn­rooth vaih­toi puol­ta ja ete­ni Ve­nä­jän Suo­men so­ta­vä­en di­vi­si­oo­nan­ko­men­ta­jak­si. Hän ero­si teh­tä­väs­tään 1826, ja viet­ti sen jäl­keen pää­o­san ajas­taan Nas­to­las­sa omis­ta­mas­saan Sees­tan kar­ta­nos­sa.

Nas­to­lan na­pa­mie­hiin kuu­lu­nut Ehrn­rooth ajoi paik­ka­kun­nal­le uut­ta hau­taus­maa­ta Kois­ka­lan kar­ta­non isän­nän Carl Gus­taf Ul­l­ne­rin kans­sa.

– Nas­to­la kuu­lui sii­hen ai­kaan vie­lä Hol­lo­lan emä­pi­tä­jään ja Hol­lo­laan oli pit­kä mat­ka kul­jet­taa ruu­mii­ta, Pe­tä­jä pe­rus­te­lee.

Ehrn­rooth kuo­li 1848 ja Ul­l­ner seu­raa­va­na vuon­na. Isän­nät hau­dat­tiin ar­vok­kaim­mal­le pai­kal­le kir­kon por­tin pie­leen.

– Ehrn­root­hin hau­dat­tiin alun pe­rin kam­mi­o­hau­taan, joka sit­tem­min pu­ret­tiin.

Ehrn­root­hin ja Ul­l­ne­rin le­po­si­jo­jen lä­hei­syy­des­sä si­jait­see Karls­son-Kaa­la­mo-Ha­ma­ra-Jar­lan su­ku­hau­ta. Ny­kyih­mi­sil­le su­vun tun­ne­tuin edus­ta­ja on sar­ja­ku­va­tai­tei­li­ja Pert­ti Jar­la. Fin­ger­po­rin isän ni­meä ei ki­ves­tä löy­dy, sil­lä tiet­tä­väs­ti hän elää ja voi hy­vin.

Karls­son on Nas­to­lan van­ha mah­ti­su­ku.

– Kir­kon vie­res­sä, van­hal­la hau­taus­maal­la, on jäl­jel­lä kak­si ki­veä, jois­ta ni­men voi tun­nis­taa. Toi­ses­sa lu­kee Ehrn­rooth ja toi­ses­sa Karls­son, Pe­tä­jä nau­rah­taa.

Toi­nen ki­vis­tä kuu­luu Gus­taf Adolf Ehrn­root­hin isäl­le Carl Gus­taf Ehrn­root­hil­le.

Gus­taf Adolf Ehrn­root­hin per­he­hau­dan vie­rei­ses­sä muis­to­ki­ves­sä on Bul­ga­ri­an en­ti­sen Suo­men suur­lä­het­ti­lään, pro­fes­so­ri Ve­ne­lin Tsac­hevs­kyn ter­vei­set Jo­han Ca­si­mir Ehrn­root­hil­le ja jäl­ki­pol­vil­le.

Jo­han Ca­si­mir Ehrn­rooth, Gus­taf Adolf Ehrn­root­hin poi­ka, oli kan­sain­vä­li­sen luo­kan te­ki­jä. Kun Ve­nä­jä vei Tur­kil­ta Bul­ga­ri­an Tur­kin so­das­sa, hän eh­ti toi­mia 1880-lu­vun alus­sa jon­kin ai­kaa Bul­ga­ri­an pää­mi­nis­te­ri­nä.

Wer­ner Wes­s­ber­gin ko­mea hau­ta kuu­luu Ers­tan kar­ta­non isän­näl­le. Pe­tä­jä ker­too, et­tä vuon­na 1897 kuol­lut Wes­s­berg jär­jes­ti jär­jes­ti yh­den en­sim­mäi­sis­tä pu­he­lin­lin­jois­ta Lah­des­ta Nas­to­laan kar­ta­nol­leen sekä Vil­läh­teen rau­ta­tie­py­sä­kin so­pi­vas­ti Ers­tan koh­dal­le.

Hau­taus­maan van­hal­la kul­mal­la si­jait­see Nas­to­lan vuon­na 1840 val­mis­tu­nut en­ti­nen pi­tä­jän­tu­pa, joka on siir­ret­ty noin 150 met­riä al­ku­pe­räi­sel­tä pai­kal­taan hau­taus­maan ki­vi­ai­dan si­sä­puo­lel­le. Kun­nos­tus­ta odot­ta­va ra­ken­nus on toi­mi­nut hau­taus­maal­la ai­na­kin ruu­mis­huo­nee­na ja va­ras­to­na.

– Ruu­mis­huo­nee­na se toi­mi sii­hen as­ti, kun kap­pe­li 1954 val­mis­tui.

Hau­taus­maan vii­mei­sin laa­jen­nus on teh­ty 1969. Uu­del­la puo­lel­la on Val­ter ja El­vi­ra Var­kin hau­ta­ki­vi, joka saa mie­li­ku­vi­tuk­sen lauk­kaa­maan. Ki­ven ta­ka­puo­lel­le on tai­teil­tu vii­kin­ki­sym­bo­liik­kaa ja kir­jat­tu su­vun esi-isien ni­met 1700-lu­vul­le as­ti. Pe­tä­jä sa­noo Vark­ki-ni­men tu­le­van ruot­sin sut­ta tar­koit­ta­vas­ta sa­nas­ta varg tai var­ja­geis­ta, jot­ka oli­vat Ve­nä­jän jo­ki­rei­teil­lä liik­ku­nei­ta vii­kin­ke­jä. Se tie­de­tään, et­tä Val­ter Var­kin su­ku­lai­set liit­tyi­vät 1600-lu­vul­la In­ke­rin­maan uu­di­sa­suk­kai­siin.

– Vuon­na 1944 osa Var­kin per­hees­tä pää­si so­dan ja­lois­ta vii­mei­sel­lä lai­val­la Tal­lin­nas­ta Hel­sin­kiin. Per­he oli Nas­to­las­sa in­ter­noin­ti­lei­ril­lä. Kun ky­län sep­pä kuo­li, isä Tuo­mas Vark­ki pää­si aloit­ta­maan ky­lä­sep­pä­nä ja poi­ka Han­nes jat­koi myö­hem­min isän­sä työ­tä. Tuo­mak­sen po­jis­ta kak­si oli otet­tu puna-ar­mei­jaan. Toi­nen kuo­li so­das­sa ja Val­ter pää­si Suo­meen vas­ta 1990-lu­vul­la.

Eri­koi­nen on myös Mir­ja Van­ha­kos­ken it­sel­leen suun­nit­te­le­ma hau­ta­ki­vi. En­ke­lin­sii­pi­mäis­tä ki­veä ko­ris­taa öl­jy­lamp­pu, jos­ta Tu­han­nen ja yh­den yön ta­ri­nois­sa put­kah­tai­si lam­pun hen­ki.

– Öl­jy­lamp­pu on kan­sain­vä­li­sen Flo­ren­ce Nigh­tin­ga­le -pal­kin­non tun­nus. Mir­ja oli sai­raan­hoi­ta­ja ja jär­jes­tyk­ses­sään toi­nen pal­kin­non saa­jis­ta. Hä­nen mie­hen­sä Erk­ki Van­ha­kos­ki asuu Nas­to­las­sa. Er­kil­le tu­lee ai­ka­naan sa­man­lai­nen en­ke­lin sii­pi toi­saal­le, Pe­tä­jä tie­tää.

Aja­tus on, et­tä sii­vet vie­lä ker­ran koh­taa­vat.

Ark­ki­teh­ti Bey Heng on suun­ni­tel­lut Nas­to­lan hau­taus­maal­le luon­non sup­paan upe­an uur­na­leh­don. Leh­toon muis­to­ki­ven­sä on saa­nut kei­hään­hei­ton maa­il­ma­nen­nä­tys­mies Soi­ni Nik­ki­nen. Rai­ku­li­po­jan mai­nees­sa ol­lut Nik­ki­nen kis­kai­si uran­sa il­las­sa, Kuh­mois­ten ju­han­nus­ki­sois­sa 1956 unel­ma­kaa­ren 83,56. Maa­il­ma­nen­nä­tys kes­ti vain kuu­si päi­vää, mut­ta kat­ken­nut­ta ja kor­jat­tua koi­vu­kei­häs­tä ku­kaan ei ole len­nät­tä­nyt Nik­kis­tä pi­tem­mäl­le.

Nik­ki­nen heit­ti EM-prons­sia Ber­nis­sä 1954 sekä edus­ti Suo­mea Lon­toon ja Hel­sin­gin olym­pi­a­lai­sis­sa. Vaik­ka Nik­ki­nen kuu­lui vuo­sia maa­il­man kär­ki­heit­tä­jiin, Mel­bour­nen olym­pi­a­lai­siin 1956 hän­tä ei va­lit­tu.

Yh­den ta­ri­nan mu­kaan Nik­ki­nen oli hu­kan­nut kun­ton­sa en­nen ki­so­ja. Toi­sen ta­ri­nan mu­kaan edus­tus­teh­tä­vä jäi haa­veek­si, kos­ka heit­tä­jä edus­ti Työ­vä­en Ur­hei­lu­lii­ton seu­raa ja kol­man­nen mu­kaan paik­ka evät­tiin ai­kai­sem­pien tört­töi­ly­jen ta­kia. Mer­kil­lis­tä kyl­lä Suo­mes­ta lä­he­tet­tiin Aust­ra­li­aan kol­me kol­mi­loik­kaa­jaa, mut­ta en­sim­mäis­tä ker­taa Suo­men olym­pi­a­his­to­ri­as­sa ei yh­tään kei­hään­heit­tä­jää.

Mer­kil­lis­tä on se­kin, et­tä Soi­ni Nik­ki­sen äi­ti ker­toi mo­nien läh­tei­den mu­kaan poi­kan­sa syn­ty­neen 19.7.1923, mut­ta hau­ta­ki­ves­sä päi­väys on 29.7.

Hau­taus­maa ei ole his­to­ri­an­sa va­ras­sa, vaan 8,7 heh­taa­rin alu­et­ta ke­hi­te­tään edel­leen. Tuh­kaus­ten suo­sio kas­vaa yhä, ja seu­ra­kun­ta vas­taa ky­syn­tään uu­del­la si­rot­te­lu­a­lu­eel­la ja muis­to­leh­dol­la. Si­rot­te­lu­a­lue, joka on luon­non­met­sää, avat­tiin ke­sä­kuun alus­sa. Nur­mi­pin­tai­nen muis­to­leh­to ava­taan myö­hem­min ke­säl­lä.

Muis­to­leh­toon on pys­ty­tet­ty yh­teis­hau­ta­muis­to­merk­ki sään­kes­tä­väs­tä te­räk­ses­tä. Sen si­säl­lä ole­vil­le la­si­hyl­lyil­le omais­ten on mah­dol­lis­ta aset­taa kynt­ti­löi­tä, joi­den va­lon on mää­rä lois­taa muis­to­merk­kiin lei­ka­tun ko­ris­teel­li­sen ris­tin au­kois­ta.