Tämän vii­kon kes­ki­viik­ko­na vie­te­tään tuh­ka­kes­ki­viik­koa ja kirk­ko­vuo­des­sa aloi­te­taan paas­to­nai­ka. 40 päi­vän pi­tui­nen paas­to­nai­ka päät­tyy pää­si­äi­seen. Mi­ten sinä vie­tät paas­to­nai­kaa? Omal­ta osal­ta­ni mi­nus­ta tun­tuu, et­tä mon­ta paas­to­nai­kaa on men­nyt ohi sen kum­mem­min paas­to­a­mat­ta.

Eri­tyi­nen paas­to­a­mi­nen voi kuu­los­taa hel­pos­ti taas yh­del­tä vaa­ti­muk­sel­ta tai suo­ri­tuk­sel­ta, joi­ta mei­dän ajas­sam­me vaa­di­taan koko ajan. Ja sa­mal­la paas­to jää hel­pos­ti ul­ko­kul­tai­sek­si, jos sitä te­kee vain tot­tu­muk­ses­ta ja ta­van vuok­si. Meil­le lu­te­ri­lai­sil­le paas­to saat­taa myös kuu­los­taa vie­raal­ta, eh­kä se he­rät­tää mie­li­ku­van it­sen­sä nään­nyt­tä­mi­ses­tä tai kään­tää aja­tuk­set tois­ten us­kon­to­jen ta­poi­hin.

Olin täs­sä jon­kin ai­kaa sit­ten kuun­te­le­mas­sa lu­en­toa työ­hy­vin­voin­nis­ta, ja siel­tä jäi mie­lee­ni oh­je muu­tos­ten to­teut­ta­mi­seen omas­sa elä­mäs­sä ”nau­ret­ta­van pie­nin as­ke­lin”. Ajat­te­len, et­tä paas­to­nai­ka kut­suu mei­tä kris­tit­ty­jä muut­ta­maan jo­tain omas­sa ar­jes­sa ja elä­mäs­sä, rai­vaa­maan omas­sa elä­mäs­sä tie­tä ja ti­laa Ju­ma­lal­le. Mi­ten voi­sin kuul­la kirk­kaam­min Ju­ma­lan ää­nen täs­sä maa­il­mas­sa, jon­ka kes­kel­lä elän? Omas­ta elä­mäs­tä voi mo­nel­la ta­val­la teh­dä suo­rit­ta­mis­ta ja pak­koa, mut­ta ajat­te­len, et­tä paas­to kut­suu mei­tä lo­pul­ta muis­ta­maan, et­tä ih­mi­nen ei elä ai­no­as­taan lei­väs­tä, vaan Ju­ma­lan sa­nas­ta.

Ja sa­mal­la ajat­te­len myös, et­tä paas­toon liit­tyy vah­vas­ti pro­feet­ta Je­sa­jan vä­lit­tä­mät sa­nat: "Toi­sen­lais­ta paas­toa minä odo­tan: et­tä va­pau­tat syyt­tö­mät kah­leis­ta, ir­ro­tat ikeen hih­nat ja va­pau­tat sor­re­tut, et­tä murs­kaat kaik­ki ikeet, mur­rat lei­pää näl­käi­sel­le, avaat ko­ti­si ko­dit­to­mal­le, vaa­te­tat alas­to­man, kun hä­net näet, et­kä kart­te­le apua tar­vit­se­vaa vel­je­ä­si."

Paas­to pel­kän paas­ton vuok­si on tur­haa, jos sy­dän py­syy ko­va­na lä­him­mäi­sen hä­däl­le. Eh­kä tä­män vuo­den paas­to­nai­ka voi­si ol­la ai­kaa, joka kut­suu mei­tä myös rak­kau­den te­koi­hin. Ru­koi­le­maan kär­si­vien puo­les­ta, kut­su­maan mu­kaan syr­jit­ty­jä, sa­no­maan ter­ve­tu­loa niil­le, joi­den edes­tä ovet ovat niin mo­nin ta­voin sul­keu­tu­neet.

Kir­joit­ta­ja on joh­ta­va rip­pi­kou­lu- ja nuo­ri­so­pap­pi vs. Lah­des­ta