Rau­han Her­ra, suo rau­ha. Rau­haa me kai­paam­me niin. Rau­han Her­ra, suo rau­ha. Kai­paam­me rau­haa, Her­ra, niin.

Tä­män pa­les­tii­na­lai­sen rau­han­ru­kouk­sen, vir­ren 918, voit vei­sa­ta suo­mek­si, ara­bi­ak­si, hep­re­ak­si, ruot­sik­si, eng­lan­nik­si, sak­sak­si, rans­kak­si, ve­nä­jäk­si ja vi­rok­si. Hyvä niin – rau­haa kai­va­taan lu­kui­sien eri kan­so­jen kes­kuu­des­sa.

Sil­loin, kun meil­lä ei ole yh­teis­tä kiel­tä kaik­kien rau­haa kai­paa­vien kes­ken, yh­tei­nen sä­vel­mä voi vie­lä liit­tää mei­dät kaik­ki sa­maan vir­teen. Ru­kou­syh­tey­den syn­ty­mi­sek­si on val­ta­van tär­ke­ää, et­tä osa ru­kouk­sis­ta on saa­nut kai­kil­le luo­duil­le mah­dol­li­sim­man hel­pos­ti opit­ta­van sä­ve­len.

Ih­mi­sen sie­lun yti­mes­sä vai­kut­taa ole­van jo­kin sä­ve­lil­le hy­vin herk­kä koh­ta, jos­ta läh­tee ih­mi­sen sy­vin mah­dol­li­nen avun­huu­to. Koh­ta, jo­hon eri­tyi­ses­ti sä­vel­ten sii­vit­tä­mä loh­du­tuk­sen Sana voi jät­tää py­sy­vän muis­ti­jäl­jen. Tä­män huo­maam­me muis­ti­sai­raan van­huk­sen luo­na, jon­ka muis­tis­ta vii­mei­sek­si pyyh­kiy­tyy lap­se­na sie­luun pai­nu­nut il­ta­vir­si 548 Tule kans­sa­ni, Her­ra Jee­sus.

Lä­hes­tym­me kris­ti­kun­nan suu­rin­ta juh­laa pää­si­äis­tä. So­dat var­jos­ta­vat va­el­lus­tam­me. On vai­ke­aa sa­noit­taa tyh­jen­tä­väs­ti rat­kai­su­vaih­to­eh­to­ja ris­ti­rii­toi­hin. Kan­na­not­to­jen vä­lil­le jää pit­kiä hil­jai­suuk­sia, nä­ke­mys­ten vä­lil­le pit­kiä etäi­syyk­siä. Mikä ra­ken­tai­si yh­teyt­tä vi­hol­lis­ten­kin kes­ken? Mikä kan­tai­si mei­dät kaik­ki Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ris­tin juu­rel­le, tyh­jäl­le hau­dal­le, Ilo­sa­no­maa kai­paa­vien rin­nal­le?

Jo­kai­sel­la hau­dal­la – myös sy­dä­mem­me suul­la – voi Ju­ma­lan ar­mos­ta ol­la pää­si­äi­se­nä en­ke­lei­tä. Älä pel­kää, jos ras­kas kivi pai­naa vie­lä sy­dän­tä­si, et­kä vie­lä tä­nään jak­sa ru­koil­la ja vei­sa­ta. Voit myös vain kuun­nel­la hil­jaa, kun muu kris­ti­kun­ta ru­koi­lee ja vei­saa. Sä­vel­ten sii­vin Sana voi hil­jaa kät­keä sy­dä­mee­si suu­rim­man mah­dol­li­sen, ian­kaik­ki­sen loh­du­tuk­sen. Ku­ten pro­feet­ta Je­sa­ja en­nus­ti: ”Kuo­le­ma on niel­ty ai­ni­aak­si. Her­ra Ju­ma­la pyyh­kii kaik­kien kas­voil­ta kyy­ne­leet (Jes. 25:8a).”

Is­ra­e­li­lai­seen kan­san­sä­vel­mään poh­jau­tu­va vir­si 515 päät­tyy vä­ke­vään toi­voon rau­has­ta: Is­tum­me yh­des­sä leh­väin al­la, kan­sat ei pel­kää toi­si­aan. Au­roik­si mie­kat ta­o­taan, rau­ha ei pää­ty mil­loin­kaan. Au­roik­si mie­kat ta­o­taan, rau­ha ei pää­ty mil­loin­kaan.

Pää­si­äis­ter­veh­dys on laa­dit­tu yh­teis­työs­sä le­vik­ki­a­lu­een kirk­ko­her­ro­jen kans­sa.