Nyt on so­pi­va het­ki py­säh­tyä muis­te­le­maan So­vi­tuk­sen­kir­kon suun­nit­te­lua ja ra­ken­ta­mis­ta, kun ra­ken­nus täyt­tää 10 vuot­ta.

Kirk­ko­ra­ken­ta­mi­sel­la on oma eri­tyi­nen paik­kan­sa ra­ken­nus­pe­rin­töm­me jou­kos­sa, ja kir­kon suun­nit­te­li­ja jou­tuu ase­moi­maan it­sen­sä tä­hän pit­kään jat­ku­moon. Kirk­ko­ra­ken­nuk­sen elin­kaa­res­sa kym­me­nen vuot­ta on ly­hyt ai­ka.

Rat­kai­su­ja ei pidä miet­tiä pel­käs­tään ny­ky­het­ken nä­kö­kul­mas­ta, kos­ka ra­ken­nus teh­dään tu­le­via su­ku­pol­via var­ten. Hol­lo­las­sa tämä his­to­ri­al­li­nen pers­pek­tii­vi on hie­nos­ti läs­nä, kun van­ha kes­ki­ai­kai­nen kirk­ko Ve­si­jär­ven ran­nas­sa ja uu­si kirk­ko val­ta­tien var­rel­la käy­vät vuo­ro­pu­he­lua.

So­vi­tuk­sen­kir­kos­sa ra­ken­nus­tek­ni­set rat­kai­sut ja käy­te­tyt ma­te­ri­aa­lit ovat pe­rin­tei­siä. Mas­soit­te­lu läh­tee ra­ken­nus­pai­kan luon­tees­ta ja ark­ki­teh­to­ni­nen tyy­li pyr­kii ole­maan yh­tä ai­kaa mo­der­ni ja pe­rin­tei­nen.

Kir­kon suun­nit­te­lus­sa ark­ki­teh­ti jou­tuu ta­va­no­mais­ta sy­väl­li­sem­min poh­ti­maan ra­ken­nuk­sen ja sitä käyt­tä­vien ih­mis­ten suh­det­ta. So­vi­tuk­sen­kirk­koa suun­ni­tel­ta­es­sa ta­voit­tee­na oli luo­da yh­tei­söl­li­nen ja ko­toi­sa ja toi­saal­ta ar­jen ylä­puo­lel­le ko­hot­ta­va tun­nel­ma.

Pe­rin­tei­seen kirk­koon ver­rat­tu­na mo­der­ni kirk­ko­ra­ken­nus on mo­ni­toi­mi­ta­lo. Pait­si ju­ma­lan­pal­ve­lus­ti­la se on myös ar­ki­nen työ­paik­ka, vi­ras­to, päi­vä­ker­ho ja har­ras­tus­ti­la, jos­sa koh­taa­vat eri­lai­set ih­mi­set eri­lai­sis­sa elä­män ti­lan­teis­sa ja kään­ne­koh­dis­sa. So­vi­tuk­sen­kir­kon eri ti­lo­ja yh­dis­tä­vä au­la on si­sä­ka­tu, jos­sa kaik­ki koh­taa­vat. Suun­nit­te­lun kes­kei­siä haas­tei­ta on näi­den eri­lais­ten toi­min­to­jen il­men­tä­mi­nen ra­ken­nuk­ses­sa si­ten, et­tä syn­tyy har­mo­ni­nen ko­ko­nai­suus.

Tai­de ja kirk­ko­ark­ki­teh­tuu­ri ovat ai­na kul­ke­neet käsi kä­des­sä, ja tai­teel­la on jäl­leen si­jan­sa myös lu­te­ri­lai­sis­sa kir­kois­sa.

Tai­de pu­hut­te­lee ih­mi­siä ja joh­dat­te­lee mie­len ir­ti ar­ki­sis­ta mur­heis­ta. Ra­ken­nuk­sen lä­päi­se­väs­sä kor­ke­as­sa be­to­ni­sei­näs­sä on ku­vi­na muis­tu­mia pai­kal­la kas­va­neis­ta män­nyis­tä ja kirk­ko­his­to­ri­al­li­sia viit­tauk­sia.

Kirk­ko­tai­teel­la on ai­na ol­lut myös ope­tuk­sel­li­nen funk­tio. Ra­ken­nuk­seen var­ta vas­ten suun­ni­tel­lut ka­lus­teet, pa­ra­men­tit, la­si­maa­lauk­set, va­lai­si­met ja niin edel­leen muo­dos­ta­vat ko­ko­nai­suu­den. Ko­ko­nais­tai­de­te­os on juh­la­va sana, mut­ta se oli seu­ra­kun­nan sekä suun­nit­te­luun ja ra­ken­ta­mi­seen osal­lis­tu­nei­den ark­ki­teh­tien, tai­tei­li­joi­den ja asi­an­tun­ti­joi­den mie­les­sä kym­me­nen vuot­ta sit­ten.

Kir­joit­ta­ja on ark­ki­teh­ti SAFA ja toi­mi So­vi­tuk­sen­kir­kon pää­suun­nit­te­li­ja­na.