Moo­sek­sen kol­man­nes­sa ee­pok­ses­sa kiel­le­tään mu­tus­te­le­mas­ta pe­li­kaa­nia, tor­ni­pöl­löä ja par­ta­korp­pi­kot­kaa. Ei sil­lä, et­tä ne oli­si­vat uha­na­lai­sia tai van­han lii­ton di­rek­tii­vi­la­je­ja, vaan kos­ka ne ol­koot meil­le il­je­tys. Ei­pä ole tor­ni­pöl­löä piz­zan vä­lis­sä nä­ky­nyt. Osaa tämä paa­tu­va kan­sa­kin jo­tain sa­nan koh­taa nou­dat­taa.

Raa­ma­tul­li­seen ai­kaan saas­tei­ta ei ol­lut kek­sit­ty ja met­sä­ta­lous­kin oli ham­mas­ti­kun veis­te­lyä api­nan­lei­pä­puus­ta. Sa­naa ”luon­to” ei sen ajan hep­re­as­ta löy­dy, saa­ti sa­naa ”luon­non­suo­je­lu”. Jos kai­paa pe­rus­tei­ta vih­re­äl­le siir­ty­mäl­le, kan­nat­taa­kin lu­kea luon­non­tie­tei­tä ei­kä Psal­me­ja. Luon­to­ka­dos­ta ei pu­hu­ta edes va­li­tus­vir­sis­sä, vaik­ka ny­kyi­sin tuo ot­sik­ko luon­tom­me ti­laa hy­vin ku­vaa­kin.

Suo­mi pur­su­aa ym­pä­ris­tö­jär­jes­tö­jä luon­non­tie­tei­den gu­rui­neen. Kir­kon on tur­ha kil­pail­la nii­den kans­sa. Vaik­ka luo­ma­kun­nas­ta huo­leh­ti­mi­nen on kris­tit­ty­jen vel­vol­li­suus, lu­ku­pul­pe­tin ta­ka­na on jos­kus pa­rem­pi kuun­nel­la kuin kuu­lut­taa. Tie­tys­ti ym­mär­tää­hän sen, et­tä eko­saar­naa­mi­nen saa us­kon­so­tu­rit hur­mok­seen, kun il­mas­ton­muu­tok­ses­ta saa opet­taa pal­jon tun­nus­tuk­sel­li­sem­min kuin Jee­suk­ses­ta.

Kir­kon pii­ris­sä esiin­tyy sekä fa­naat­tis­ta il­mas­to­vouh­kaa et­tä yh­tä fa­naat­tis­ta vas­ta­paa­tos­ta. Tie­ten­kin, kos­ka kan­san­kir­kos­sa rö­hi­se­mään pää­se­vät sekä bas­sot et­tä ba­ri­to­nit.

Rau­ta­e­si­rip­pua hen­gel­li­sen sa­no­man ja ym­pä­ris­tö­a­si­oi­den vä­lil­le on kui­ten­kin tur­ha las­kea. Jo­kai­nen kai ym­mär­tää, et­tä tur­me­le­ma­ton luon­to on pa­rem­pi ih­mi­sel­le­kin. Yh­tä lail­la on sel­vä, et­tä jos evan­ke­liu­mi hau­tau­tuu il­mas­to­ah­dis­tuk­sen al­le, on kirk­ko ek­sy­nyt kar­tal­ta – tai ai­na­kin roik­kuu hou­sun­pie­les­tään poh­jois­nuo­len sa­ka­ras­sa.

Jos seu­ra­kun­ta ha­lu­aa teh­dä ym­pä­ris­tön hy­väk­si muu­ta­kin kuin hurs­kas­tel­la bi­o­jä­te­as­ti­an täyt­tä­vil­lä kas­vis­ruo­ka­päi­vil­lä, sen kan­nat­taa kään­tää kat­se met­siin­sä. Eli­nym­pä­ris­tö­jen suo­je­lul­la on muu­ta­kin vai­ku­tus­ta kuin pa­rem­pi oma­tun­to.

Seu­ra­kun­tien ta­lous ei nou­se jus­tee­ria kuu­men­ta­mal­la ei­kä kaa­du, jos se tyl­syy va­ras­tos­sa. Et­si­vä kuu­lem­ma löy­tää, mut­ta muu­ta­man kymp­pi­ton­nin met­sä­ta­lous­tuot­to­jen pen­ko­mi­nen sekä pa­rin mil­joo­nan ali­jää­mäs­tä et­tä yli­jää­mäs­tä on ihan yh­tä tur­haut­ta­vaa.

Kun suo­jel­laan yh­teis­tä met­sää, myös vas­tuu ja kus­tan­nuk­set suo­je­lus­ta ja­kau­tu­vat kai­kil­le. Ro­vas­ti­kun­nan seu­ra­kun­nat voi­si­vat yh­des­sä so­pia suo­je­le­van­sa met­sis­tään sa­man pro­sen­tin kuin alu­een­sa ih­mi­sis­tä on heil­lä jä­se­ni­nä. Sii­nä voi­si joku vaik­ka pyö­räyt­tää kir­kon pyö­rö­o­vea eri suun­taan kuin mi­hin se ka­ru­sel­li on vii­me vuo­si­na rul­lan­nut.

Kir­joit­ta­ja on kirk­ko­val­tuu­tet­tu Nas­to­las­ta.