Minun kirkkoni: Ekoa ja evankeliumia
Lahden seurakunnat
Mooseksen kolmannessa eepoksessa kielletään mutustelemasta pelikaania, tornipöllöä ja partakorppikotkaa. Ei sillä, että ne olisivat uhanalaisia tai vanhan liiton direktiivilajeja, vaan koska ne olkoot meille iljetys. Eipä ole tornipöllöä pizzan välissä näkynyt. Osaa tämä paatuva kansakin jotain sanan kohtaa noudattaa.
Raamatulliseen aikaan saasteita ei ollut keksitty ja metsätalouskin oli hammastikun veistelyä apinanleipäpuusta. Sanaa ”luonto” ei sen ajan hepreasta löydy, saati sanaa ”luonnonsuojelu”. Jos kaipaa perusteita vihreälle siirtymälle, kannattaakin lukea luonnontieteitä eikä Psalmeja. Luontokadosta ei puhuta edes valitusvirsissä, vaikka nykyisin tuo otsikko luontomme tilaa hyvin kuvaakin.
Suomi pursuaa ympäristöjärjestöjä luonnontieteiden guruineen. Kirkon on turha kilpailla niiden kanssa. Vaikka luomakunnasta huolehtiminen on kristittyjen velvollisuus, lukupulpetin takana on joskus parempi kuunnella kuin kuuluttaa. Tietysti ymmärtäähän sen, että ekosaarnaaminen saa uskonsoturit hurmokseen, kun ilmastonmuutoksesta saa opettaa paljon tunnustuksellisemmin kuin Jeesuksesta.
Kirkon piirissä esiintyy sekä fanaattista ilmastovouhkaa että yhtä fanaattista vastapaatosta. Tietenkin, koska kansankirkossa röhisemään pääsevät sekä bassot että baritonit.
Rautaesirippua hengellisen sanoman ja ympäristöasioiden välille on kuitenkin turha laskea. Jokainen kai ymmärtää, että turmelematon luonto on parempi ihmisellekin. Yhtä lailla on selvä, että jos evankeliumi hautautuu ilmastoahdistuksen alle, on kirkko eksynyt kartalta – tai ainakin roikkuu housunpielestään pohjoisnuolen sakarassa.
Jos seurakunta haluaa tehdä ympäristön hyväksi muutakin kuin hurskastella biojäteastian täyttävillä kasvisruokapäivillä, sen kannattaa kääntää katse metsiinsä. Elinympäristöjen suojelulla on muutakin vaikutusta kuin parempi omatunto.
Seurakuntien talous ei nouse justeeria kuumentamalla eikä kaadu, jos se tylsyy varastossa. Etsivä kuulemma löytää, mutta muutaman kymppitonnin metsätaloustuottojen penkominen sekä parin miljoonan alijäämästä että ylijäämästä on ihan yhtä turhauttavaa.
Kun suojellaan yhteistä metsää, myös vastuu ja kustannukset suojelusta jakautuvat kaikille. Rovastikunnan seurakunnat voisivat yhdessä sopia suojelevansa metsistään saman prosentin kuin alueensa ihmisistä on heillä jäseninä. Siinä voisi joku vaikka pyöräyttää kirkon pyöröovea eri suuntaan kuin mihin se karuselli on viime vuosina rullannut.
Kirjoittaja on kirkkovaltuutettu Nastolasta.
Lue lisää aiheesta
Keski-Lahden seurakunnassa järjestetään ilmastoteeman ympärille useampi tapahtuma samalle viikonlopulle. Tapahtumien tuotto ohjataan eri ympäristöjärjestöjen työlle. Luvassa on muun muassa seurakuntapastori Eveliina Laakson (kuvassa) ja lastenohjaaja Marja Okkolan suunnittelemaa luontoaiheista puuhaa koko perheelle. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Varjelun aika – Ympäristönsuojelu näkyy Lahdessa luomakunnan sunnuntaina
Jani Mahkonen
Minun kirkkoni: Kierrätys herättää tunteita – retki jätelaitokselle voisi auttaa
Ajattelen ääneen: Vain hakkaamaton metsä voi toimia hiilinieluna
Sovituksenkirkon katolle Hollolan Salpakankaalla asennettiin aurinkopaneelit vuonna 2022. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Hollolan seurakunnalle myönnettiin ympäristödiplomi
Jani Mahkonen