Kärkölän kirkko siirtyi maalämpöön – "Remontti on jatkoa johdonmukaiselle ympäristöajattelulle"
Kärkölän kirkko rakennettiin vuosina 1887-1889.
Kärkölän kirkon lämmitysremontti on valmis. Suora sähkö on vaihtunut maalämpöön. Kirkkoherra Timo Huttunen on valmistumisesta mielissään.
– Hyvä, että saadaan kirkko taas käyttöön. Kirkko on ollut parisen kuukautta pois käytöstä. Remontin aikana korvaavana tilana on käytetty Järvelän seurakuntakeskusta, hän toteaa.
Maalämpö on peräisin auringosta. Maaperään varastoituneella energialla voidaan lämmittää rakennuksia ja käyttövettä ympäri vuoden. Ylitirehtööri Ludvig Isak Lindqvistin suunnittelema, vuonna 1889 käyttöön vihitty, uusgotiikkaa edustava Kärkölän tiilikirkko ammentaa nyt lämpönsä viidestä kirkon pihamaalle poratusta maalämpökaivosta.
Huttunen sanoo, että kirkon alkuperäisiin rakenteisiin jouduttiin paikoin kajoamaan. Se on kuitenkin hinta, mikä pitää maksaa.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut hillitsemään ilmastonmuutosta ja edistämään kestävää elämäntapaa.
– Jo ihan luomisteologian mukaan ihmisellä on erityinen tehtävä huolehtia luomakunnasta, Huttunen muistuttaa.
Kirkko on asettanut tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuoteen 2030 mennessä. Yksi askel tavoitteen suuntaan on kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen.
Seurakuntien tarpeisiin räätälöity ympäristöjärjestelmä, Kirkon ympäristödiplomi, on käytössä Hollolassakin.
– Hollolan seurakunnassa ympäristödiplomi saatiin uudistettua tänä vuonna. Kärkölän kirkon remontti on jatkoa meidän johdonmukaiselle ympäristöajattelulle. Hollolan keskiaikainen kivikirkko ja Kuhmoisten kirkko siirrettiin maalämpöön aiemmin.
Maalämpö on ekologisempi vaihtoehto kuin suora sähkölämmitys, mutta pitemmän päälle myös ekonomisempi.
– Kirkot ovat sähkösyöppöjä, kun niissä on yleensä paljon pinta-alaa. Sähkölämmitys piti kirkon lämpimänä, mutta tuli kalliiksi, Huttunen sanoo.
Kärkölän kirkon remontista uutisoineen Hollolan Sanomien mukaan kohteen lämmittäminen maalämmöllä on vuositasolla vajaa 20 000 euroa edullisempaa kuin sähköllä.
Seurakunnan talousarviossa hankkeeseen on varattu 324 000 euroa. Talouspäällikkö Paula Hukkanen arvioi, että hanke toteutuu talousarviomäärärahan puitteissa.
Kärkölän kirkon lämpimään mahtuu noin 500 kävijää.