Sisäilmaongelma siirtää Salpausselän messut toistaiseksi Jalkarannan seurakuntakotiin
Lahden Metsäkankaalla sijaitseva Salpausselän kirkko valmistui vuonna 1972. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Salpausselän kirkkorakennuksen ja piharakennuksen sisäilmassa on havaittu toimenpiderajan ylittävä määrä mineraalivillakuituja. Kuidut ovat pääosin lähtöisin vanhan ilmanvaihtojärjestelmän äänenvaimentimista sekä ulkoseinärakenteiden lämmöneristeistä.
Kirkkoherra Kaija Jyrkän mukaan seurakunnan päämessu sunnuntaisin kello 10 siirretään toistaiseksi järjestettäväksi Jalkarannan seurakuntakodissa 18.9. lähtien.
"Messujen siirtäminen tekee mahdolliseksi kirkon sisätilojen korjaustoimenpiteet sekä korjausten jälkeisen uuden sisäilmamittauksen. Sen jälkeen arvioimme tilanteen uudelleen", Jyrkkä kertoo.
Esimerkiksi 25. syyskuuta järjestettävä Ilmastomessu oheistapahtumineen siirtyy Jalkarantaan. Myös muuta toimintaa järjestellään uudelleen. Väistötiloja ovat Sarvikadulla sijaitsevan Jalkarannan seurakuntakodin ohella ainakin Metsäkankaan entisen Siwan tilat, kunhan ne ensin saadaan valmiiksi.
Kirkkorakennuksen eristeistä otetuissa materiaalinäytteissä on havaittu lisäksi viitteitä mahdollisesta mikrobivauriosta. Piharakennuksen näytteissä ei ollut viitteitä mikrobivaurioista.
Tilojen altistumisolosuhteiden arviointi on suoritettu Työterveyslaitoksen laatiman Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen 2017 mukaisesti. Altistumisolosuhdetta kuvataan neliportaisesti: epätodennäköinen, mahdollinen, todennäköinen ja erittäin todennäköinen. Kirkkorakennuksessa altistumisolosuhde on todennäköinen.
Piharakennuksen kerhotilojen kohdalla altistumisolosuhde on todennäköinen ja asunnon osalta mahdollinen. Sisäilmaoireille altistuneet saatavat siis oireilla kirkossa ja piharakennuksessa ollessaan. Tilaisuuksissa käynti ei altista sisäilmaoireille, mutta jatkuvaa oleskelua tiloissa on syytä välttää.
Toimenpiteinä tehdään rakenteiden tiivistyskorjauksia sekä äänenvaimentimien pinnoituksia mineraalivillakuitujen määrän laskemiseksi. Kirkkoon on hankittu ilmanpuhdistuslaitteita, jotka korjausten lisäksi takaavat kirkkotilojen turvallisen käytön ennen mahdollista peruskorjausta. Toimenpiteet tehdään syys-marraskuun aikana.
Kuntotutkimus on teetetty kirkon peruskorjauksen hankesuunnitelmaa varten, joka käynnistetään syksyllä 2022. Hankesuunnitelmassa esitetään vaihtoehdot kirkon korjaamiselle, uudisrakennukselle sekä näiden kustannuksille.
Lahden seurakuntien voimassa olevan kiinteistösuunnitelman mukaan Salpausselän seurakunta tarvitsee kirkkotilan myös tulevaisuudessa. Metsäkankaalla halutaan säilyttää kokoontumistila alueen suuren jäsenmäärän ja keskeisen sijainnin vuoksi.