Lahte­lai­nen Rii­na Heik­ki­nen, 50, on elä­nyt nä­kö­vam­mai­se­na 20 vuot­ta. Ar­jen su­ju­mi­nen, ku­ten kau­pas­sa käyn­ti ja har­ras­tuk­set, vaa­tii kul­je­tus­pal­ve­lun ja hen­ki­lö­koh­tai­sen avusta­jan käyt­töä.

Heik­ki­sel­le on tut­tua, et­tä pal­ve­lu­den – myös vam­mais­pal­ve­lui­den – saa­vu­tet­ta­vuu­des­sa on Suo­mes­sa pa­ran­net­ta­vaa.

– Tar­vit­se­mie­ni pal­ve­lui­den ha­ke­mi­nen on ol­lut haas­teel­lis­ta. Se on monisäi­keinen vii­dak­ko, jos­ta pi­tää it­se sel­vi­tä. Ku­kaan ei ole tule sa­no­maan, mitä pal­ve­lui­ta tar­vit­sen, vaan ne on pi­tä­nyt sel­vit­tää it­se, Heik­ki­nen sa­noo.

Pää­a­si­as­sa hän on niin teh­ty­nyt­kin. Jois­sa­kin asi­ois­sa ovat aut­ta­neet ys­tä­vät.

– Sen jäl­keen, kun olen pal­ve­lut saa­vut­ta­nut, ne ovat toi­mi­neet hy­vin.

Hen­ki­lö­koh­tai­seen avus­ta­jaan­sa hän on erit­täin tyy­ty­väi­nen.

– Meil­lä koh­taa­vat ke­mi­at to­del­la hy­vin.

Heik­ki­sen näkö vam­mau­tui leik­kauk­ses­sa kol­me­kymp­pi­se­nä. Aluk­si hän oli vai­ke­as­ti heik­ko­nä­köi­nen. Hä­nel­lä on myös kuu­lo­vam­ma, joka vaa­tii kuu­lo­lait­teen käyt­töä.

Hän tie­tää, et­tä nä­kö­vam­mai­set po­te­vat pal­jon­kin yk­si­näi­syyt­tä, kun ai­kaa vie­te­tään pal­jon yk­sin ko­to­na. Heik­ki­sel­lä on hyvä ti­lan­ne, sil­lä hä­nel­lä on avi­o­mies ja ys­tä­viä. Li­säk­si hän käy ver­tais­ryh­mä­toi­min­nas­sa.

Lah­den seu­ra­kun­tien vam­mais­työn Nä­kö­pii­ris­sä hän on käy­nyt jo pit­kään. Sa­moin ret­ket ovat tut­tu­ja.

– Ys­tä­vän suo­si­tuk­ses­ta läh­din mu­kaan. Toi­min­nas­sa voi tu­tus­tua toi­siin ih­mi­siin ja saa ol­la tois­ten kans­sa. Meil­lä on kiva po­ruk­ka, ja myös ys­tä­vyys­suh­tei­ta on syn­ty­nyt. Oh­jel­ma ja har­tau­det so­pi­vat mi­nul­le.

Heik­ki­nen käy ak­tii­vi­ses­ti myös Päi­jät-Hä­meen Nä­kö­vam­mais­ten toi­min­nas­sa ja har­ras­taa ve­si­jump­paa.